Yhdysvalloissa synkimmät työttömyysluvut vuosikymmeniin

Työttömyysasteen noustessa myös hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka-avun ja ruokapankkien asiakasmäärät ovat räjähtäneet kasvuun. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa työttömyysaste kipusi huhtikuussa 14,7 prosenttiin. Vielä maaliskuussa se oli 4,4 prosenttia.

Tilastojen mukaan koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet veivät huhtikuun aikana 20,5 miljoonaa työpaikkaa.

Jo maaliskuun aikana työpaikkoja katosi enemmän kuin aiemmin on raportoitu. Vaikka yrityksiä suljettiin pääsääntöisesti vasta kuun puolivälin jälkeen, 870 000 työpaikkaa hävisi jo toissa kuussa.

Pörssit avautuivat kuitenkin perjantaina nousussa. Noin puoli tuntia avauksesta Dow Jones -indeksi oli 1,3 prosenttia plussalla, S&P 500 nousi 1,1 prosenttia ja teknologiapainoitteinen Nasdaq 0,9 prosenttia.

Karuja työllisyyslukuja osattiin odottaa. Briefing.comin analyytikon Patrick O'Haren mukaan markkinat näyttävätkin kiinnittävän huomionsa myönteisiin uutisiin kuten asteittaiseen talouden uudelleen käynnistymiseen osissa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.

Työttömyysaste viimeksi yhtä korkea vuonna 1948

Jos ei maataloussektoria oteta huomioon, työpaikkoja hävisi enemmän kuin koskaan aiemmin vuoden 1939 jälkeen. Työttömyysaste sen sijaan on viimeksi ollut yhtä korkealla vuonna 1948.

Finanssikriisin aikaan 2000-luvun lopussa Yhdysvalloissa menetettiin 8,6 miljoonaa työpaikkaa kahden vuoden aikana, ja työttömyysaste nousi korkeimmillaan kymmeneen prosenttiin lokakuussa 2009.

Finanssikriisistä toivuttuaan Yhdysvallat onnistui luomaan 2010-luvulla 23 miljoonaa uutta työpaikkaa.

Presidentti Donald Trump kommentoi Fox Newsille tuoreita lukuja sanomalla, että niitä osattiin odottaa, ja lupasi palauttaa luvut ennalleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  2. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  3. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  4. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  5. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  6. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  7. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  8. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  9. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  10. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä
  11. Rikosmysteerejä, kirjallisuutta, parisuhdejuttuja ja Itämeri-tarinoita – tässä 11 podcast-vinkkiä kesään
  12. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  13. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  14. Evartti ja Elian Web nousivat Suur-Hollola-sankareiksi – "Tunne voittaa Suur-Hollola-ajo Evartilla on sanoinkuvaamaton"
  15. Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.