TEM julkistaa selvityksen Business Finlandin koronatuista

Business Finlandin tukipäätökset aiheuttivat kiivaasta keskustelua. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Työ- ja elinkeinoministeriö julkistaa tänään selvityksen Business Finlandin myöntämistä koronatuista. Tarkastuksessa on tutkittu, ovatko tukien rahoituskriteerit olleet selkeät ja hyvin viestityt sekä onko käsittely tehty asianmukaisesti ja säädösten mukaisesti.

Business Finlandin tukipäätöksistä syntyi julkisuudessa kiivasta keskustelua, kun ilmeni, että tukia ei myönnetty vaikeuksiin joutuneiden yritysten kiinteisiin kuluihin vaan kehittämishankkeisiin. Lain mukaan Business Finlandin rahoitus on tarkoitettu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Kohun seurauksena kymmenkunta tukia saaneista yrityksistä päätti jättää saamansa tuet nostamatta.

Hallituksen yrityksille lupaamista suorista koronatuista 800 miljoonaa euroa ohjautuu Business Finlandin kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  2. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  3. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  4. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  5. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  6. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  7. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  8. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  9. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  10. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla
  11. Lahden Launeen Prisman tulipalon syy selvisi
  12. USU-gallup: Intoa kotimaanmatkailuun riittää epidemiasta huolimatta – "Toivottavasti tällainen mieliala jatkuu"
  13. Päivi Piiraisen Esalainen: Kivat reissukohteet löytyvät ihan läheltä
  14. Hyvinvointiyhtymän hallitus hylkäsi yksimielisesti oikaisuvaatimukset Iitin yöpäivystyksestä
  15. Lahden hurja kasvuvisio aikansa elänyt? "Otetaan nyt ensin 130 000 asukasta tavoitteeksi"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.