Boris Johnsonin mukaan lääkäreillä oli jo suunnitelma hänen kuolemastaan tiedottamiseksi – "Se oli vaikea hetki"

STT–AFP

Koronaviruksesta toipunut Britannian pääministeri Boris Johnson kertoo, että häntä hoitaneet lääkärit tekivät jo suunnitelmia hänen kuolemastaan tiedottamisen varalle.

Johnson oli huhtikuun alkupuolella viikon verran sairaalassa covid-19-taudin takia ja sai kolmen päivän ajan lisähappea teho-osastolla. Pääministeri oli tietoinen siitä, että lääkärit valmistautuivat pahimpaan.

– Se oli vaikea hetki, en kiellä sitä. Heillä oli strategia siihen, miten toimia 'Stalinin kuolema' -tyyppisessä skenaariossa, Johnson kertoi Sun-lehdelle viitaten Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin kuolemaan vuonna 1953.

– En ollut silloin erityisen hienossa kunnossa ja tiesin, että varasuunnitelmia oli olemassa. Lääkäreillä oli kaikenlaisia järjestelyjä sen varalta, että asiat menisivät pahasti pieleen.

Johnson, 55, kertoi koronavirustartunnastaan 27. maaliskuuta mutta sanoi oireidensa olevan lieviä. Pääministerin olo ei kuitenkaan parantunut viikon eristyksissä olon aikana, joten hän joutui 5. huhtikuuta sairaalaan.

Johnson kertoo, ettei ajatellut missään vaiheessa kuolevansa, mutta sanoo olleensa turhautunut siihen että olo ei tuntunut paranevan. Tilanteen vakavuus iski tajuntaan, kun lääkärit pohtivat pitäisikö Johnson laittaa hengityskoneeseen.

– He alkoivat miettiä silloin, miten asiasta pitäisi kertoa julkisuuteen.

Johnson palasi töihin huhtikuun lopulla ja sanoi olevansa nyt entistä päättäväisempi koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

Britanniassa on kuollut covid-19-tautiin yli 28 100 ihmistä, mikä on 414 kuolemantapausta miljoonaa ihmistä kohden. Tartuntoja on todettu yli 182 000. Viranomaiset ovat arvioineet kuolinhuipun olevan takana, ja Johnson kertoi hallituksen julkistavan ensi viikolla suunnitelmansa rajoitusten asteittaisesta höllentämisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  2. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  3. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  4. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  5. Suora lähetys: Lahden Reipas matkaa Kultsu FC:n vieraaksi - katso ottelu tästä kello 18.30 alkaen
  6. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  7. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle
  8. Taksiliitto haluaa maskisuositusten koskevan myös takseja – Yksiselitteiset ohjeet helpottaisivat alan yrittäjiä, kuljettajia ja asiakkaita
  9. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  10. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  11. Kokoomus asetti 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  12. Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Lahdessa
  13. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  14. Oikeustiedettä opiskeleva Henna Marttila saa kuittauksia oudosta tiirikointiharrastuksestaan: ”Minulle on joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää”
  15. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika, korjauksen kestosta ei tietoa: "Risteilyjä saatetaan joutua perumaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.