SDP otti Alma Median kannatuskyselyssä selvän kaulan perussuomalaisiin, vihreiden suosio putosi alle 10 prosentin

SDP:n kannatus on kasvanut Sanna Marinin johdolla koronakriisin aikana. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Pääministeripuolue SDP:n kannatus on huhtikuussa noussut selvästi omaan luokkaansa, selviää Alma Median ja Iltalehden kannatuskyselystä. Puolueen kannatus nousi maaliskuusta 3 prosenttiyksiköllä 24,1 prosenttiin. Muutos ei mahdu virhemarginaaliin, joten se on merkittävä.

SDP:n puoluesihteeri Anton Rönnholm kertoo Iltalehdelle uskovansa, että kannatuksen kasvuun on myös muita syitä kuin koronaviruspandemian vuoksi pääministeri Sanna Marinille (sd.) ja hänen puolueelleen tullut medianäkyvyys.

– Hallitukseen ja pääministeriin on yleisemminkin Suomessa luottamusta, eikä oppositiolta ole tullut hirveästi rakentavia vaihtoehtoja. Pääministerin toiminta ja esiintyminen ovat vahvistaneet uskoa, Rönnholm sanoo Iltalehdelle.

Perussuomalaiset jäivät alle 20 prosentin

Toiseksi suosituin puolue on pitkään gallupeissa paalupaikkaa pitänyt perussuomalaiset, jonka suosio laski 20,1 prosentista 18,8 prosenttiin. Kolmanneksi suosituimpana tulee jälleen kokoomus, jota kertoi kannattavansa 16,2 prosenttia vastaajista, eli vain hitusen harvempi kuin maaliskuussa.

Iltalehden haastatteleman perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan SDP:n suosion kasvussa näkyy sama ilmiö kuin muissa maissa.

– Ilmiöön voi nähdä ainakin kolme syytä. Ensinnäkin mediahuomio keskittyy hallitukseen ja pääministeriin. Toiseksi muut aiheet kuin korona ovat taka-alalla. Kolmanneksi kansalaiset hakevat akuutissa kriisitilanteessa turvaa päätöksentekijöistä ja ryhmittyvät näiden tueksi, Halla-aho sanoo Iltalehdelle.

Pientä värehdintää kannatuksissa

Keskustan kannatus ponnahti prosenttiyksiköllä ylöspäin 12,9 prosenttiin ja vihreiden saman verran alaspäin 9,7 prosenttiin.

Vasemmistoliiton (7,3 prosenttia), RKP:n (4,0 prosenttia), kristillisdemokraattien (3,2 prosenttia) ja nyt-liikkeen (1,4 prosenttia) kannatuksissa tapahtui pientä, alle prosenttiyksikön värehdintää.

SDP:tä lukuun ottamatta kaikkien puolueiden kannatusmuutokset mahtuvat virhemarginaalin sisään. Se on kaikkien vastaajien osalta 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimuksen teki Alma Median toimeksiannosta Tietoykkönen . Haastatteluja tehtiin huhtikuun jälkipuoliskolla 1 500 kappaletta, ja haastatelluista 1 245 ilmaisi puoluekantansa. Haastatellut edustavat äänestysikäisiä suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  2. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  3. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  4. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  5. Punapaitoja esillä Pentti Rannan maalauksissa ja juhlanäyttelyssä Hollolassa
  6. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  7. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Espoossa ilmennyt koronaa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä
  8. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  9. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  12. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  13. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  14. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  15. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 7.8.2020
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  4. Kuorma-auto kaatui kyljelleen Kujalan jäteasemalla Lahdessa
  5. Fingerpori 6.8.2020
  6. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  7. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  8. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  9. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  10. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  11. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  12. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  13. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  14. Heinolan suurpalohälytyksessä oli kyse autotallipalosta, tilanne ohi
  15. Lahden Ironman-triathlon on peruttu tältä vuodelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.