Hallituksen julkaisemat asiantuntija-arviot suosittavat koronaepidemian kiihdyttämistä nykyisestä

Terveyspalveluyritys Mehiläisen koronaviruksen drive-in-testausasema Espoossa 18. maaliskuuta. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Koronavirusepidemia etenee Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoiden mukaan liian hitaasti ja liian matalalla tasolla.

Hallituksen koulujen avaamista koskevan päätöksen yhteydessä julkistetuissa arvioissa todetaan suoraan, että epidemian jatkuminen yhtä hitaasti kuin huhtikuussa voi aiheuttaa suuria ongelmia tulevaisuudessa.

– Jos epidemian tilanne jatkuu koko kesän yhtä hitaasti etenevänä kuin nyt huhtikuussa, syksyn tai alkutalven aikana on ilman kontaktien rajoittamista odotettavissa voimakas epidemiapiikki, arvio kuuluu.

Laskelman mukaan kovien rajoitusten jatkaminen lähes tukahduttaisi epidemian, mutta tautia jouduttaisiin pitämään kurissa hamaan tulevaisuuteen asti. Tiukkojen rajoitusten on jo nyt arvioitu useaan otteeseen vaikuttavan ihmisten terveyteen kielteisesti.

Kun rajoituksista jouduttaisiin kuitenkin lopulta niiden aiheuttamien taloudellisten ja terveydellisten haittojen takia luopumaan, olisi suuri toinen epidemia-aalto asiantuntijoiden mukaan erittäin todennäköinen. Virus kun ei asiantuntijoiden mukaan katoa ilman rokotetta tai väestön laajalti saamaa immuniteettia mihinkään. Toimivaa ja turvallista rokotetta ei STM:n tiistaisen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antaman selvityksen mukaan ole toistaiseksi näköpiirissä. Rokotteen saamisen oletetaan kestävän vähintään vuoden, ja sekin olisi ennennäkemättömän nopea aikataulu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja, professori Mika Salminen kertoi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa, ettei tavoitteena ole kuitenkaan varsinaisesti sairastuttaa ihmisiä.

– Kenenkään tavoite ei ole sairastuttaa ihmisiä. Se mikä on silti ymmärrettävä, on se että tämäntyyppisessä epidemiassa on väistämätöntä, että jossain vaiheessa virus leviää. Miten nopeasti, se on eri asia. Tavoite on, että pyritään estämään se, että epidemian aikana syntyisi sellaista tilannetta, jossa terveydenhuolto ylikuormittuisi, hän totesi.

Epidemia ei saa kiihtyä liikaa

Taustamuistiossa kerrotaan, että rajoituksilla on voitettu paljon aikaa ja mahdollistettu terveydenhuollon valmistautuminen suurempaan tapausmäärään. Samalla on saatu aikaa rakentaa yhteiskunnalle vähemmän haitallinen rajoitustoimi, jossa tartuntaketjuja jäljitetään, sairastuneita ihmisiä eristetään ja altistuneita pannaan karanteeniin.

– Hyvä nykytilanne, jossa epidemia on ikään kuin suvantovaiheessa, mahdollistaa keskustelun rajoitusten osittaisesta höllentämisestä. Rajoitusten poistaminen on tehtävä asteittain ja tarkkaan vaikutuksia seuraten, jotta voidaan myös reagoida, mikäli epidemia kiihtyy liikaa, muistiossa todetaan.

Liika höllentäminen johtaisi myös katastrofiin

Koulujen avaamista koskevan päätöksen yhteydessä julkistettiin myös toinen ääriesimerkki siitä, miten epidemia käyttäytyisi. Tässä esimerkissä kaikista rajoitustoimista luovuttaisiin toukokuun lopussa kertaheitolla. Myös tämä olisi tutkijoiden mukaan vaarallinen tie.

Jos kaikista rajoitustoimista luovuttaisiin kertaheitolla toukokuun lopussa, tartunnat alkaisivat levitä väestössä nopeammin. '

Tutkijat kuvaavat tartuttavuutta R0-luvulla. Kun R0 on yksi, tarkoittaa se sitä, että yksi sairastunut tartuttaa aina yhden ihmisen lisää. Tällöin epidemia ei kasva eikä pienene.

Tällä hetkellä tuo luku on Suomessa THL:n ja STM:n mukaan jo alle yksi, joka tarkoittaa että epidemia hiipuu.

Jos kaikista rajoituksista luovuttaisiin, R0-luku kasvaisi ajan kanssa 2,4:ään. Tällöin tulisi arvion mukaan suuri toinen koronatartuntojen aalto, ja tehohoidon kapasiteetti joutuisi erittäin suuren paineen alle. Arvion mukaan tehohoidossa olisi maksimissaan päivätasolla 957 ihmistä, kun tähän mennessä tehohoidossa on ollut yhtä aikaa maksimissaan noin 80 ihmistä huhtikuun toisella viikolla.

Epidemia voi hiipua kesän ajaksi luonnostaankin

Hallituksen taustamateriaaleissa kerrotaan myös, että jos epidemia noudattaa ihmisessä esiintyvien koronavirusten normaalia kausivaihtelua, se voi luonnostaan hiipua kesän ajaksi. Kausivaihtelua voi olla kuitenkin vaikea erottaa rajoitustoimien vaikutuksesta.

Jos epidemia noudattaa kausivaihtelua se voi luonnostaan hiipua kesän ajaksi mutta palata jo seuraavan talvikautena jossakin vaiheessa loppusyksyä tai alkutalvea.

Realistisia vaihtoehtoja vertailevia mallinnuksia ei ole edelleenkään julkistettu, vaikka materiaaleissa viitataan myös muihin ennusteisiin. STT on pyytänyt toistuvasti sosiaali- ja terveysministeriöltä sen alaisen mallinnusryhmän tekemiä taudin kulkua koskevia ennusteita ja mallinnuksia käyttöönsä, mutta ei ole niitä saanut. Kysyjää on ohjattu viranomaiselta toiselle ja tietopyyntöihin on joko vastattu valikoivasti toimittamalla esimerkiksi tilannekatsauksia tämänhetkisestä tilanteesta tai ei ollenkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahti otti ensimmäisen kotivoiton sunnuntain Ilves-ottelusta
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  8. Reipas taipui MiPKille maalein 4 –1 - katso ottelu jälkilähetyksenä tästä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.