Adolf Hitler teki itsemurhan 75 vuotta sitten

Mussolinin ja Hitlerin elämät päättyivät keväällä 1945. AFP / LEHTIKUVA

STT

Tänään tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta natsi-Saksan johtajan Adolf Hitlerin kuolemasta. Hitler, 56, surmasi itsensä yhdessä puolisonsa Eva Braunin kanssa bunkkerissa Berliinissä. Toinen maailmansota päättyi Euroopassa liittoutuneiden voittoon ja Saksan antautumiseen vain reilua viikkoa myöhemmin.

Hitler oli mennyt naimisiin Braunin kanssa vasta kuolemaansa edellisenä päivänä. Pariskunnan ruumiit poltettiin itsemurhan jälkeen bunkkerin pihalla.

Hitlerin kuollessa Neuvostoliiton joukot olivat jo edenneen Berliinissä aivan valtakunnankanslian maanalaisen bunkkerin läheisyyteen.

Hitlerin liittolainen Italian Benito Mussolini kuoli vain kaksi päivää Hitleriä aiemmin. Mussolinin ampuivat partisaanit, joiden vangiksi hän oli pakomatkallaan jäänyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  2. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  3. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  4. Päivi Piiraisen Esalainen: Haittaako, jos lahnaa tai haapaa ei tunnista?
  5. Pääkirjoitus: Maskisuositus on hyvä päivittää vaativammaksi
  6. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  7. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  8. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  9. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  10. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  11. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  12. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  13. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  14. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  15. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.