Turun terrori-iskuun liittyvässä epäillyssä vahingonkorvaushuijauksessa nostettu syytteitä

Muistokynttilöitä ja kukkia Turun kauppatorilla tiistaina 22. elokuuta 2017. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT

Turun vuoden 2017 terrori-iskuun liittyvässä epäillyssä vahingonkorvaushuijauksessa on nostettu syytteitä, kertoo syyttäjä. Syytteet nousivat törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä.

Puukotuksessa haavoittunut Hassan Zubier on jo aiemmin myöntänyt syyttäjälle, että yritti saada oikeudettomia korvauksia Valtiokonttorista.

Zubier meni auttamaan elokuussa 2017 Turun joukkopuukotuksen ensimmäistä uhria, päätyi itse useiden veitseniskujen kohteeksi ja joutui pyörätuoliin.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi Zubierin olevan oikeutettu vajaan tuhannen euron korvaukseen kuukaudessa siihen asti, kunnes täyttää 65 vuotta. Näin hänelle olisi maksettu korvauksia lähes 20 vuoden ajan. Valtiokonttorin tekemissä selvityksissä ilmeni, ettei ruotsalainen Zubier ollut työskennellyt ambulanssifirmassa niinä ajanjaksoina, mihin todistuksessa viitattiin.

Rikokseksi epäilty keräys tuotti noin 30 000 euroa

Zubieria ja yhtä muuta ihmistä vastaan nostettiin lisäksi syyte rahankeräysrikoksesta. Epäilty rikos on syyttäjän mukaan tapahtunut joulukuun 2017 lopun ja elokuun 2018 lopun välisenä aikana ja se liittyy myös Turun terrori-iskuun.

Zubierin asiamiehenä toimiva oikeustieteen tohtori Ari Huhtamäki kertoo perjantaina lähettämässään tiedotteessa, että Zubier myöntää petossyytteen mutta kiistää syyllistyneensä rahankeräysrikokseen. Rahankeräysrikossyytteessä on Huhtamäen mukaan kyse siitä, että toinen syytetty aloitti Zubierin tueksi keräyksen, joka tuotti noin 30 000 euroa.

– (Toinen syytetty) on kiltti (...) eläkeläisrouva, joka ihaili Zubierin tekoja Turun torilla. Hän katsoi, että Zubier ansaitsi keräyksen, jolla tuettiin hänen talouttaan. Zubier (...) otti varat kiitollisena vastaan ja käytti ne oman ja perheensä elämiseen ja velkojen maksuun, kirjoittaa Huhtamäki.

Huhtamäen mukaan kukaan keräykseen lahjoittaneista ei ole vaatinut antamiaan rahoja takaisin, mutta syyttäjä vaatii summaa menetettäväksi Suomen valtiolle. Vaatimus on Huhtamäen mukaan perusteeton, eikä Zubierilla ole varaa menettämisseuraamukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhteisyrityskooste: Mitä kaikkea on luvassa, kun yhteisyritys aloittaa? Iltavastaanottoja, digiklinikka ympäri vuorokauden, hammaslääkäriin pääsy yhdeksässä päivässä... 
  2. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  3. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  4. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  5. Punapaitoja esillä Pentti Rannan maalauksissa ja juhlanäyttelyssä Hollolassa
  6. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  7. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Espoossa ilmennyt koronaa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä
  8. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  9. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  12. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  13. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  14. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  15. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.