Yhdysvaltain ulkoministeri: Kiina saattoi tietää viruksen leviämisestä jo marraskuussa

Yhdysvallat on toistuvasti syyttänyt Kiinaa avoimuuden puutteesta viruskriisissä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Kiina saattoi tietää maassa leviävästä uudesta koronaviruksesta jo marraskuussa. Yhdysvallat on toistuvasti syyttänyt Kiinaa avoimuuden puutteesta asiassa.

Pompeo sanoi radiohaastattelussa, että Kiinan johto tiesi viruksesta ehkä jo marraskuussa, mutta viimeistään joulukuun puolivälissä. Virallisesti Kiinassa raportoitiin viruksesta aivan joulukuun lopussa. Tätä ennen maassa oli vaiennettu viruksesta kertoneita ihmisiä.

– Kiina oli hidas kertomaan asiasta muille, edes Maailman terveysjärjestö WHO:lle, Pompeo sanoi.

Yhdysvallat on aiemmin kertonut selvittävänsä Kiinan koronavirustoimia. Pompeon mukaan maa haluaa Kiinalta esimerkiksi alkuperäisen näytteen viruksesta, jonka on kerrottu levinneen ensin Wuhanin kaupungissa.

– Kysymys läpinäkyvyydestä on tärkeä. Ei vain siksi, että voisimme ymmärtää, mitä tapahtui marras-, joulu- ja tammikuussa, vaan siksi, että sillä on yhä merkitystä.

– Tämä vaikuttaa edelleen laajasti ihmisten elämään Yhdysvalloissa ja koko maailmassa, Pompeo sanoi.

Yhdysvallat on esimerkiksi esittänyt, että virus olisi päässyt leviämään Wuhanissa toimivasta viruslaboratoriosta. Sekä kyseisen laboratorion johto että Kiinan viranomaiset ovat kiistäneet asian pontevasti.

Kiinalaisten tutkijoiden mukaan virus todennäköisesti siirtyi eläimestä ihmiseen villieläimiä myyvällä torilla.

Sittemmin pandemiaksi laajentuneeseen koronavirukseen on tähän mennessä kuollut maailmassa yli 190 000 ihmistä. Tartuntoja on vahvistettu yli 2,7 miljoonaa, kertoo maailman koronavirustilannetta seuraava Johns Hopkins -yliopisto.

Kiistakapulana myös WHO

Yhdysvaltojen hampaissa ei ole ollut viruskriisin takia vain Kiina. Maa on suominut myös WHO:ta, jota se syyttänyt esimerkiksi Kiinan liiallisesta myötäilystä ja viruksen vakavuuden peittelystä.

Viime viikolla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti jäädyttävänsä maansa rahoituksen WHO:lle. Yhdysvallat on ollut YK:n alaisen WHO:n suurin rahoittaja 400 miljoonan dollarin eli 370 miljoonan euron osuudella.

Kiina puolestaan kertoi torstaina lisäävänsä rahoitustaan WHO:lle 30 miljoonan dollarin eli lähes 28 miljoonan euron ylimääräisellä lahjoituksella koronavirusepidemian vuoksi. Kiina on jo aiemmin kertonut rahoittavansa WHO:ta 20 miljoonalla dollarilla eli 18,5 miljoonalla eurolla.

Yhdysvalloissa Trumpia on kritisoitu siitä, että tämä yrittää etsiä syntipukkeja muualta kääntääkseen huomion pois omista toimistaan kriisin hoidossa.

Viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on kuollut Yhdysvalloissa Worldometer -tilastosivuston mukaan jo yli 49 800 ihmistä, mikä on selvästi eniten maailmassa. Miljoonaa asukasta kohden koronakuolemia on 151. Suomessa vastaava suhdeluku oli perjantaiaamuna 31.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronan aiheuttamat hoitojonot ovat pisimmät Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä – "Jonojen purkamisessa menee käsitykseni mukaan aikaa ensi kevääseen"
  2. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  3. Myyjä remontoi talonsa "uuteen kukoistukseen" ilman lupia ja purki muun muassa kantavan väliseinän – ostaja haastoi myöhemmin käräjille
  4. Lahtelainen hienopuuseppä innostaa ihmisiä nikkaroimaan – "Itse tehtyjen tavaroiden esittelystä innostuu paljon enemmän kuin rahalla ostetuista"
  5. Lahden eteläinen kehätie etenee: Luhdantaustankatu avataan ajoneuvoliikenteelle torstaina
  6. Ensimmäinen Salpausselkä geoparkin infopiste avattiin Vääksyyn – muihin alueen kuntiin infopisteitä tulee viimeistään ensi kesänä
  7. Lukijalta: Yhteisyrityksen myötä hoitoon pääsy paranee
  8. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  9. Useita pyörävarkaita jäi kiinni Lahdessa – yksi yritti pyöräillä karkuun
  10. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  11. Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi
  12. Iäkäs pyöräilijä kaatui jouduttuaan väistämään autoa Heinolassa – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja
  13. Kutsumaton vieras räpiköi savupiipussa Hollolassa – nokkaisi vielä pelastajaa mennessään
  14. Taksimatkustajalta puuttuivat Lahdessa rahat, mutta monenlaista epäilyttävää oli mukana
  15. Poliisi pysäytti katsastamattoman auton Asikkalassa, kuskin kunnossa sanomista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.