Neste, Kone ja Elisa vauhdittivat pörssipäivän selvään nousuun –öljyn hinta on toipunut aamun laskusta

Painajaismaisena maanantaina WTI-laadun hinta laski ensimmäistä kertaa kautta aikojen negatiiviseksi. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Helsingin pörssi päätyi 3,2 prosenttia plussalle Koneen, Elisan ja Nesteen vetäminä. Osavuosituloksensa julkaissut Kone näki jo toivon pilkahduksia Kiinan markkinoilla, mikä palkittiin 5,7 prosentin kurssinousulla.

Niin ikään alkuvuoden tuloksestaan kertonut teleyhtiö Elisa kertoi kasvaneesta liikevoitosta ja ilmoitti pitävänsä näkymänsä ennallaan. Päivän päätteeksi osake oli kohonnut 6 prosenttia.

Varsinainen vauhtikone oli kuitenkin öljymyllerryksen keskellä kukoistava Neste, jonka osake loikkasi 9 prosenttia ylöspäin.

Muun Euroopan pörsseistä Lontoon FTSE 100 -indeksi päätyi 2,3 prosentin nousuun. Frankfurtin pörssin DAX-indeksi kohosi 1,6 prosenttia.

Myös New Yorkin arvopaperimarkkinat ovat käynnistyneet nousun merkeissä. Dow Jones oli edennyt alkuillasta 1,6 prosenttia, S&P 500 samoin 1,6 prosenttia ja Nasdaq Composite 2 prosenttia.

Brentin hinta selvään nousuun aamun notkahduksesta

Pohjanmeren Brent-öljyn hinta on lähtenyt reippaaseen nousuun aamun pudotuksen jälkeen. Brentin kesäkuun toimitusten hinta on kohonnut yli 21,60 dollariin tynnyriltä, kun aamupäivällä hinta oli vajonnut 16 dollariin tynnyriltä.

Myös Yhdysvaltojen WTI-viitelaadun hinta on noussut aamun runsaasta 10 dollarista vajaaseen 16 dollariin.

WTI:n toukokuussa toimitettava öljy teki maanantaina ennennäkemättömän sukelluksen, kun sen hinta vajosi yli 40 dollaria miinukselle. Tuottajien oli toisin sanoen maksettava, jotta kukaan suostuisi ottamaan vastaan heidän öljyään. Ostajia on tässä tilanteessa vaikea löytää, kun varastot ovat täynnä ja öljyn kulutus on koronakriisin seurauksena romahtanut.

WTI:n hinta on ollut varasto-ongelmien seurauksena erityisen kovassa paineessa, koska sitä toimitetaan yhdessä paikassa Yhdysvalloissa. Paine on myöhemmin levinnyt koskemaan myös Pohjanmeren Brent-laatua, vaikka sen toimituksissa ei ole yhtä pahaa pullonkaulaa.

Markkinoilla odotetaan, että öljyn hinta pysyy alamaissa kunnes koronakriisin mukanaan tuomat eristystoimet ja matkustusrajoitukset päättyvät.

Hintakriisiä on pahentanut Saudi-Arabian ja Venäjän välinen hintasota. Ne ja muut suuret öljyntuottajat pääsivät aiemmin huhtikuussa yhteisymmärrykseen toimista hintaromahduksen pysäyttämiseksi ja sopivat, että tuotantoa leikataan liki 10 miljoonalla tynnyrillä päivässä.

Sopimus ei ole tuottanut toivottua tulosta, ja hinnat ovat jatkaneet syöksyään. Leikkausta ei pidetä riittävän suurena, jotta se kompensoisi öljyn kysynnän romahduksen.

Helsingin pörssi 3 prosentin nousussa Koneen ja Elisan vetämänä

Arvopaperipörssit ovat Euroopassa selkeässä nousussa. Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksi on edennyt runsaat kaksi prosenttia. Frankfurtin DAX on yli prosentin vauhdissa.

New Yorkissa pörssien pääindeksit ovat noin kaksi prosenttia plussalla.

Helsingissä nousussa on teleyhtiö Elisa , joka kertoi kasvaneesta liikevoitosta ja ilmoitti pitävänsä näkymänsä ennallaan. Kurssi oli iltapäivällä noin 6 prosentin nousussa. Päivän toinen tulosjulkistaja Kone rientää samaa vauhtia.

Yleisindeksi oli kohonnut iltapäivällä noin 3 prosenttia puhkaisten samalla 8 000 pisteen rajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  2. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  3. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  4. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  5. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  6. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  7. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  8. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  9. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  10. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  11. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  12. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  13. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  14. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  15. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.