Useita hoivakotien asukkaita kuollut koronavirukseen – kaikkiaan Suomessa 34 koronakuolemaa

THL:n odotetaan kertovan tehohoidossa olevista potilaista sekä koronavirukseen kuolleista myöhemmin tänään. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT , STT

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella sijaitsevassa hoivakodissa on kuollut kahdeksan iäkästä vanhusta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kyseessä on yksityinen hoivakoti, mutta sote-kuntayhtymä ei täsmennä, mistä hoivakodista on kysymys. Savon Sanomien mukaan kyseessä on yksityisen hoivayhtiö Attendon Kiuruvedellä sijaitseva hoivakoti. STT ei tavoittanut tiistai-iltana Attendon edustajaa.

Tiedotteen mukaan laboratoriovarmistettuja koronavirustartuntoja on todettu sekä hoivakodin asukkailla että henkilökunnalla. Tartunnan saaneet on eristetty, altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Kaikki hoivakodin asukkaat ja henkilökunta testataan koronavirustartunnan varalta.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymään kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä.

Yhdeksän asukasta kuollut hoivapalveluyksiköissä Helsingissä

Helsingissä hoivapalveluyksiköissä koronavirustartunnan on saanut yhteensä 26 vanhusta, joista yhdeksän on kuollut, kertoo Helsingin sosiaali- ja terveystoimi.

Tartunnan saaneet ja koronavirukseen kuolleet ovat iäkkäitä asiakkaita, joilla on muitakin perussairauksia, kertoo Helsingin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja Seija Meripaasi STT:lle. Hänen mukaansa kuolemantapaukset ovat tapahtuneet viimeisten kahden viikon sisällä.

Lisäksi Helsingin hoivapalveluyksiköissä työskentelevistä hoitajista 38 on saanut koronavirustartunnan. Meripaasin mukaan julkisuudessa on jo aiemmin kerrottu osasta tartunnan saaneista hoitajista, jotka on nyt luettu mukaan edellä mainittuun 38:een tartunnan saaneeseen.

– Tartuntaketjuja jäljitetään, ja valtaosassa tartunta on saatu hyvin todennäköisesti toiselta asukkaalta tai henkilökunnalta.

Tartuntoja on tähän asti ollut kolmessa kaupungin omassa yksikössä ja kolmessa ostopalveluyksikössä.

Aiemmin on myös kerrottu, että Espoossa yksityisessä hoivakodissa kolme asukasta on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

THL: Suomessa kirjattiin seitsemän uutta koronakuolemaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi aiemmin tänään, että koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on Suomessa kuollut yhteensä 34 ihmistä. Määrä on kasvanut eilisestä seitsemällä. THL:n mukaan kuolemien raportoinnissa on viiveitä, joten todellinen määrä voi olla suurempi.

Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on 231 ihmistä, joista tehohoidossa on 83. Suurin osa koronaviruksen aiheuttamista kuolemista on kirjattu Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella, jossa on kuollut 22 ihmistä.

Useita kuolemia on kirjattu myös Kuopion yliopistollisen keskussairaalan (Kys) erityisvastuualueella, jossa tautiin on menehtynyt 9 ihmistä. Yksittäisiä kuolemia on tapahtunut myös Oulun ja Tampereen keskussairaaloiden alueilla.

Kuolemia on nyt tapahtunut jokaisella Suomen erva-alueella, sillä Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) erityisvastuualue kertoi ensimmäisestä kuolemastaan.

Sairaalahoidossa olevien määrässä ei nähty vuorokauden aikana suurtakaan kasvua. Eilen THL kertoi teho-osastolla olevan 81 ihmistä, eli määrä kasvoi vain kahdella. Kaikkien sairaalahoidossa olevien määrä kasvoi kolmella.

Väestöön suhteutettuna Ruotsia vähemmän tartuntoj a

THL kertoi aamulla, että Suomessa on löydetty nyt 2 308 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut eilisestä 132:lla.

Tapauksista 1 438 on todettu Uudellamaalla. Tartunnoista 49,8 prosenttia on todettu miehillä ja 50,2 prosenttia naisilla.

Suurin yksittäinen ikäryhmä tartunnan saaneiden joukossa ovat 50–59-vuotiaat, joiden parissa tartuntoja on todettu lähes 500. Riskiryhmään kuuluvia yli 70-vuotiaita tartunnan saaneita on löytynyt 239.

Suomen väestöön (5,5 miljoonaa) suhteutettuna tapausmäärien ilmaantuvuus on THL:n mukaan nyt 42 tapausta 100 000 asukasta kohden. Ulkomaista esimerkiksi Ruotsin vastaava luku on tällä hetkellä yli 70 ja Yhdysvaltain yli 110. Asian voi laskea Johns Hopkins -yliopiston ylläpitämästä tietokannasta .

Vasta-ainetutkimuksesta tuloksia vielä tässä kuussa

THL aloittaa tutkimuksen, jonka tarkoituksena on selvittää uuden koronaviruksen leviämistä väestössä. Tutkimuksessa osallistujilta testataan vasta-aineita, joita muodostuu koronavirustartunnan saaneen elimistössä. Testien avulla voidaan kartoittaa epidemian levinneisyyttä eri ikäryhmissä ja alueilla.

Testillä voidaan tunnistaa niin oireettoman kuin oireita aiheuttaneen tartunnan saaneita. Tuoreita tartuntoja sen avulla tosin ei saada tietoon, sillä vasta-aineita syntyy THL:n mukaan vasta joitain viikkoja tartunnan saamisen jälkeen.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä yliopistosairaaloiden kanssa. Siihen kutsutaan kirjeitse osallistujia, jotka on valittu satunnaisotannalla. Kaikkiaan tähtäimessä on noin 750 hengen viikottainen testausmäärä.

Ensimmäisiä tuloksia odotetaan huhtikuun loppuun mennessä. Tutkimus jatkuu kuitenkin loppuvuoden ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  2. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  3. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  4. "Lippujuhlan aterialle sopisi Mannerheim-teema" – Keittiömestari Jaakko Sauvola, 40, ehdottaa juhlapöydän herkuiksi tartaria, kuhaa ja punssikakkua
  5. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa
  6. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  7. Pääkirjoitus: Lahden kasvutavoitteista realistisia
  8. Chiméne Bavardin Esalainen: Vuosien pohdiskelu päättyi koronakeväänä – topakka Tyyne teki meistä jälleen koirallisen perheen
  9. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  10. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  11. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  12. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  13. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  14. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  15. Kiuru: Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käytöstä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.