Puute kaupan olevista suojavarusteista poikii epäselvyyksiä ja syytöksiä

STT

STT

Maailmalla on koronapandemian myötä huutava pula hengityssuojaimista ja muista terveydenhoidossa tarvittavista suojavarusteista. Kun kaikki yrittävät ostaa tarvikkeita yhtä aikaa, ovat hermot helposti pinnassa, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.

Yhdysvaltain ulkoministeriö torjui maanantaina Saksassa loppuviikosta esitetyt syytteet, joiden mukaan amerikkalaiset olisivat napanneet Berliiniin matkalla olleita hengityssuojaimia, kertoi Bild -lehti. Ministeriön mukaan Yhdysvaltain hallinnolla ei ole ollut mitään tekemistä tällaisen lähetyksen kanssa.

Berliinin sisäministeri Andreas Geisel syytti Yhdysvaltoja "merirosvouksesta" kun se oli takavarikoinut amerikkalaisen 3M -yhtiön Kiinassa valmistamia suojaimia Bangkokissa. Berliinistä jouduttiin myöhemmin myöntämään, että suojaimet olikin tilattu 3M:n sijaan Kiinassa toimivalta saksalaiselta yhtiöltä.

Geiselin mukaan tilatut ja maksetut 200 000 suojainta ovat nyt joka tapauksessa päätyneet jostain syystä Yhdysvaltoihin. Anteeksipyyntöä ei siten herunut, eikä sisäministerin mukaan ole edes väliä, onko tavara lopulta takavarikoitu vai vain myyty uudelleen paremmalla hinnalla.

Yhdysvaltain ulkoministeriö puolestaan ilmaisi huolensa – Berliiniä mainitsematta – perusteettomista "disinformaatiokampanjoista", joilla pyritään vaikeuttamaan kansainvälisiä pyrkimyksiä koronan vastaisessa taistelussa.

Apua vai kauppaa?

Saksan ulkoministeriö ja viranomaiset selvittävät nyt suojaimien kohtaloa. Selvitettävää riittää, sillä pari viikkoa sitten uutisoitiin Saksan asevoimien tilaamien kahden miljoonan hengityssuojaimen kadonneen mystisesti Keniassa. Niitä tosin ei ollut vielä maksettu, joten sikäli tappiota ei syntynyt.

Yhdysvaltojen lisäksi myös monet muut maat ovat pyrkineet ulkomaisten hankintojen ohella polkaisemaan käyntiin kotimaista suojavälinetuotantoa sekä rajoittamaan kysyttyjen tuotteiden vientiä ulkomaille. Tämä johti muun muassa siihen, että ruotsalaisen Mölnlycke -yhtiön Kiinassa valmistamat ja Italiaan sekä Espanjaan matkalla olleet hengityssuojaimet jumittuivat kauttakulkumaahan Ranskaan maaliskuun alussa.

Ranskan lain mukaan maalla on oikeus takavarikoida tarvikkeita, joita voidaan käyttää koronaepidemian vastaisessa taistelussa. Viikonloppuna Ruotsin ulkoministeri Ann Linde kuitenkin ilmoitti, että Ranska päästää neljän miljoonan suojaimen lastin eteenpäin Ruotsin hallituksen puututtua asiaan.

– On hyvin tärkeää, että sisämarkkinat toimivat myös kriisitilanteessa, Linde tviittasi.

Oma lukunsa suojavälinesekoilussa ovat suureen ääneen mainostetut apulähetykset, jotka ovat paljastuneet ainakin osittain kaupankäynniksi – kuten Venäjän lähetyksessä Yhdysvaltoihin. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi Italiassa on raportoitu suuren osa Venäjän lähettämistä aputarvikkeista olleen lopulta käyttökelvottomia.

Amerikkalaisen Spectaror -lehden lähteiden mukaan Kiinan Italiaan lähettämät aputarvikkeet taas olisivat olleet alun perin Italian Kiinalle epidemian alkuvaiheessa lähettämää apua, jota Kiina nyt myi takaisin Italialle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  2. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  3. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  4. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  5. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  6. Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa
  7. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  10. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  11. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  12. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  13. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla Savossa – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"
  14. Hyvinvointiyhtymä suosittelee hengitystieinfektion oireista kärsiviä hakeutumaan koronatesteihin
  15. Koulujen alku ja syksyn kausiflunssat häämöttävät jo koronan näytteenottomäärissä Päijät-Hämeessä – koko Suomen testauskapasiteetti on jo käytössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.