Metsä Group rakentaa suursahan Raumalle – "kaikkien aikojen sahainvestointi"

Metsä Groupin mukaan sahasta tulee maailman modernein. Ritva Siltalahti / LEHTIKUVA
STT

STT

Metsä Group on päättänyt rakentaa uuden sahan Raumalle. Sahasta tulee yhtiön mukaan maailman modernein. Noin 200 miljoonaa euroa maksava saha on kaikkien aikojen suurin sahainvestointi Suomessa, Metsä Group arvioi.

Esimerkiksi konenäön ja tekoälyn hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on yhtiön mukaan merkittävä uudistus, eikä vastaavaa teknologiaa ole vielä käytössä sahateollisuudessa muualla.

– Raumalle rakennettava uuden sukupolven saha on merkittävä kehitysloikka koko toimialalla. Uusi teknologia mahdollistaa siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn ja jatkuvaan käyntiin, sanoo Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen tiedotteessa.

Metsä Groupin pääjohtajan Ilkka Hämälän mukaan yhtiön tavoitteena ovat kokonaan fossiilittomat tehtaat, fossiilitalouden korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla ja hiilen lisääntyvä sitominen pitkäikäisiin puutuotteisiin.

 – Raumalle rakennettava saha toteuttaa osaltaan kaikkia näitä tavoitteita, Hämälä kertoo.

Käynnistys vuonna 2022

Rauman uuden sahan on määrä käynnistyä vuoden 2022 kolmannen vuosineljänneksen aikana. Uuden yksikön vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Sahatavara myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan.

Uusi saha työllistää Metsä Groupin mukaan Suomessa suoraan noin 100 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussa noin 500 henkilöä. Sahalaitoksen rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta.

– Tässä yhteiskunnan haastavassa tilanteessa Suomi tarvitsee nyt investointeja ja uskoa tulevaisuuteen, Hämälä korostaa.

Päätös Kemin sellutehtaasta syksyllä

Metsä Groupilla on menossa myös noin 1,5 miljardin euron hanke biotuotetehtaan rakentamiseksi Kemiin. Hämälän mukaan päätöksiä on odotettavissa ensi syksynä.

Biotuotetehtaan on määrä tuottaa sellua, energiaa ja monenlaisia metsäteollisuuden uusia tuotteita. Tehdas ei käyttäisi lainkaan fossiilisia polttoaineita, ja sen sähköomavaraisuus olisi 250 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  2. Mansikkatilan kesätyösopimuksista syntyi riitaa, kun työn alkamispäivämäärä lykkääntyi: viljelijän mukaan maataloustyön luonne on vakioporukalle itsestäänselvyys
  3. Perinteiset Lahden Kalamarkkinat perutaan tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi
  4. Vastaa kyselyyn: Miten sinä vietät kesälomasi tänä kesänä? Kerro meille!
  5. Lahden konserttitalon taustayhtiöiden rikostutkinta venyy syksyyn – Poliisi vaikenee täysin, mitä asiassa on selvinnyt
  6. Lukijalta: Lahti Events vastaa KymiRingistä Jorma Ratialle
  7. Mies jätti 196 euron taksikyydin maksamatta
  8. Lukijalta: Suomen mansikkasatoa pelastamassa – mikä meni pieleen?
  9. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  10. Mies pahoinpideltiin Lahdessa – uhri joutui sairaalaan
  11. Motocrossin KymiRingin MM-osakilpailu siirtyy elokuulta kesälle 2021 – "Kisat ajetaan sovitusti ensi vuonna"
  12. Ensimmäiset LSL:n liikennöimät linja-autot ajavat nyt biodieselillä – päästöt jopa 90 prosenttia pienemmät
  13. Moni ei tiedä tankojuoppouden olevan rikos – joka kuudes pitää humalassa pyöräilyä turvallisena
  14. Etsintäkuulutettu mies varasti naulapyssyn Lahdessa
  15. Lahden kaupunki muistuttaa: autoa ei saa pestä kadulla tai parkkipaikalla – ympäristön ystävä suuntaa pesulaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.