Kalifornialaisteinin kuolinsyytä selvitetään yhä, ei ehkä johtunut koronavirustartunnasta

Viranomaiset Kaliforniassa kertoivat tiistaina paikallista aikaa teini-ikäisen pojan kuolleen virustartunnan seurauksena. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Yhdysvaltain mahdollisesti ensimmäistä koronavirusepidemiaan kuolleen alaikäisen tapausta selvitetään yhä, kertoo Los Angeles Times . Viranomaiset Kaliforniassa kertoivat tiistaina paikallista aikaa teini-ikäisen pojan kuolleen virustartunnan seurauksena.

Jonkin aikaa ilmoituksen jälkeen kiirehdittiin kuitenkin tarkentamaan, että tapaus on "monimutkainen". Tartuntatautikeskus selvittää siksi yhä, johtiko testeissä todennettu virustartunta pojan kuolemaan.

Perusterveeksi kuvailtu poika kuoli jo viime viikolla, ja hänet on haudattu. Pojan perhe ei ollut aluksi tietoinen koronatarunnasta, ja heidän kerrotaan muun muassa kätelleen toisiaan hautajaisissa.

Jos kuolemansyyksi varmistuu koronavirus, kyseessä olisi ensimmäinen epidemian vaatima alaikäinen uhri Yhdysvalloissa. Maailmalta tiedetään varmuudella vain kaksi alaikäisen koronaviruskuolemaa. Molemmat sattuivat Kiinassa, ja ainakin toisella kuolleista oli perussairaus.

Ylivoimainen enemmistö koronaan kuolleista on maasta riippumatta vanhoja tai perussairaita henkilöitä.

Lähteenä myös AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  2. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  3. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  4. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  5. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  6. Yön uutiskooste: Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  7. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  8. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  9. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  10. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla
  11. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Enää ei auta muuttaa maalle meteliä pakoon
  12. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  13. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  14. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  15. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.