Yhdysvaltojen työttömyysluvuissa synkkä ennätys – 3,3 miljoonaa uutta työtöntä viikossa

Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell oli tyytyväinen paketin läpimenon jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltojen työttömyysluvuissa nähtiin torstaina historiallinen ennätys koronaviruksen seurauksena. Työministeriön tilaston perusteella uusia työttömyystukihakemuksia kertyi viikossa 3,3 miljoonaa.

Edelliseen viikkoon verrattuna kasvua oli 3 miljoonaa. Luku on korkein koskaan sen puolen vuosisadan aikana, kun maan hallinto on kerännyt tietoja työttömyystukihakemuksista.

Edellinen yhden viikon ennätys oli vuodelta 1982, jolloin hakemuksia kertyi 695 000.

Työministeriön tilaston perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että työttömyysprosentti Yhdysvalloissa singahtaa koronakriisin seurauksena kaksinumeroiseksi, ehkä 15 prosenttiin. Helmikuun tilastossa työttömyysprosentti oli ennätysalhainen 3,5 prosenttia.

Työpaikkoja on kadonnut lähes joka osavaltiossa erityisesti ravintolapalveluissa, majoituksessa, viihde- ja vapaa-ajan palveluissa, terveydenhuollossa ja kuljetuspalveluissa.

Ekonomistit arvioivat, että kriisi voi syödä Yhdysvaltojen jopa 14 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suoria tukia kansalaisille

Samalla kongressi käsitteli mittavaa pelastuspakettia, jolla koronakriisin tuhoja yritetään vaimentaa. Senaatti hyväksyi sen omalta osaltaan varhain torstaiaamuna Suomen aikaa ja edustajainhuoneen odotetaan siunaavan sen perjantaina. Kongressin jälkeen se tarvitsee vielä presidentti Donald Trumpin vahvistuksen.

Tukipaketin koko on peräti 2 000 miljardia dollaria. Medialle vuotaneiden tietojen mukaan paketista 250 miljardia koostuu suorista maksuista yksittäisille kansalaisille.

Lisäksi muun muassa pienyritykset ja tärkeät teollisuudenalan saavat lainoja. Esimerkiksi lentoyhtiöille ja niiden työntekijöille on luvassa 50 miljardia.

Paketti sisältää myös 100 miljardin siivun, joka on osoitettu sairaaloille. Rahalla on määrä hankkia muun muassa suojavarusteita ja lisätä tehohoidon kapasiteettia ja hengityskoneiden määrää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  2. Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  5. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  6. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon
  7. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  8. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  9. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  10. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  11. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  12. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  13. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  14. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  15. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.