Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos

Kaupallinen sisältö

Koulutuskeskus Salpaus

Muuttaaksemme maailmaa tarvitsemme tekijöitä, rohkeita uuden rakentajia ja taitavia vanhan korjaajia. Koulutuskeskus Salpaus on Päijät-Hämeessä toimiva ammatillinen oppilaitos, joka tarjoaa monipuolista ja laadukasta koulutusta niin nuorille ja aikuisille kuin yrityksillekin. Salpauksessa osaajista kasvaa ammattilaisia.

Salpauksessa tutortoiminta on uusia ystäviä ja yhteisöllisyyttä

Koulutuskeskus Salpauksen Lahden keskustakampuksella maanantaiaamu alkoi tutoropiskelijoiden omalla työpajalla. Lattia tömisi, kun opiskelijat juoksivat Kulttuurikeskuksen salin päästä toiseen. Opiskelijat heittäytyivät innolla toimintaan mukaan.

Salpauksen opiskelijatoiminnan koordinaattori Maija Eerola kertoo tutortoiminnan olevan vertaistukea opiskelijoilta niin uusille kuin vanhemmillekin opiskelijoille. Tutortoiminnassa vanhemmat opiskelijat ottavat uudet opiskelijat vastaan ja neuvovat heille uudessa ympäristössä liikkumista ja toimintaa. Tutoropiskelijat ovat mukana myös koulutusten markkinoinnissa ja erilaissa tapahtumissa. Pyrkimys on lisätä viihtyisyyttä, hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta oppilaitoksissa.

– Hyvinvoivat opiskelijat ja kaikille mukava oppimisympäristö, Eerola tiivistää.

Vuoden 2018 alussa voimaan astuneen ammatillisen koulutuksen uudistuksen jälkeen kampustutoreille on tarvetta. Kampustutoreilla pyritään eri tahojen yhteiseen toimintaan ja luomaan yhteisöllisyyttä.

Kampustutortoiminnan kehittäminen on osa HOI! – hyvinvointia, osallisuutta ja intoa ammatilliseen koulutukseen –hanketta. Työpaja oli kampustutortoiminnan alku ja HOI!-hankkeen startti. Yhteistyötahoina työpajassa olivat myös Lahden seurakunta ja Lahden nuorisopalvelujen draamapaja.

Tutor – sosiaalinen, avoin ja osallistuva

Iida Mehtäläinen ja Lauri Koponen, ensimmäisen ja toisen vuoden kokkiopiskelijat Salpauksesta, ovat tutoreita. Koposen opintojen alussa tutortoimintaa ei ollut. Kun tutorointi käynnistettiin uudestaan, hän lähti siihen saman tien mukaan. Toiminnassa houkutti mahdollisuus olla tekemässä tapahtumia. Mehtäläisen aloittaessa opinnot uusia opiskelijoita kierrätettiin jo ympäri koulua ja toiminta innosti osallistumaan.

-– Toiminta vaikutti kiinnostavalta. Siinä voi vaikuttaa asioihin, pääsee tekemään erilaisia juttuja ja tutustuu toisen alan opiskelijoihin, Mehtäläinen listaa syitä hakeutua mukaan.

Toiminnan kehittymisestä Koponen toteaa, että nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan, kuunnellaan enemmän opiskelijoita ja otetaan mielipiteitä huomioon.

Nuoret kokevat, että tutortoiminta sopii kaikille. Ei tarvita kuin avoin, iloinen mieli ja halua tehdä erilaisia asioita ja osallistua. Asioihin vaikuttamisen lisäksi tutortoiminnassa saa uusia ystäviä ja kokemuksia.

– Kannattaa tulla rohkeasti mukaan ja kokeilla, nuoret kannustavat.

Eerola on nuorten kanssa samoilla linjoilla. Hän kertoo, että tutortoimintaan on kiinnostusta. Maanantaiaamun työpajassakin oli paljon vapaaehtoisia osallistujia. Tiistain työpajassa Vipusenkadulla oli jo uudet osallistujat.

Työpajalta eväitä omaan toimintaan

Työpajassa ideoitiin ja pohdittiin toimintaa tekemisen kautta. Tavoite oli, että tutorit saavat ideoita, mitä tehdä uusien opiskelijoiden kanssa. Lahden nuorisopalvelujen draamapajan työvalmentajat Auli Wallenius ja Lauri Keskiväli kokevat työpajan mielekkääksi. Työpaja on ensimmäinen, mutta aikaisempaa yhteistä toimintaa Koulutuskeskus Salpauksen kanssa on vuodesta 2012 alkaen.

Koska draamapajalaiset ovat tutoropiskelijoiden kanssa saman ikäisiä, niin työpajasta hyötyvät molemmat. Pajalaisista osa suunnittelee nuoriso- ja yhteisöohjaajan opintoja. Tästä he saavat kokemusta suunnittelusta ja ohjauksesta. Tutoropiskelijoille taas tuodaan erilaista tekemistä, joista he saavat välineitä käytettäväksi omaan toimintaansa.

Tutoreiden työpaja jatkui, seuraavaksi muodostettiin ryhminä patsaita, joissa jokaisella oli merkitys sekä yksittäisenä palana että osana kokonaisuutta. Tästähän myös tutortoiminnassa on kyse.

Lue lisää opiskelijatoiminnasta

Kysy lisää
Maija Eerola, Opiskelijatoiminnan koordinaattori
p. 044 708 0703
maija.eerola@salpaus.fi

Teksti: Mari Peltonen Kuvat: Mari Viitanen

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Näitä luetaan

Näytä lisää

Lue seuraavaksi