Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Cerina Pohjola, Antti Kylliäinen ja Harri Pikkarainen ovat kaikki työskennelleet Firalla useamman vuoden. Kysyttäessä mikä Firalla työskentelyssä on parasta, nostaa jokainen esiin hyvän ilmapiirin ja matalan organisaatiorakenteen. Töitä tehdään yhdessä sopivan rennolla meiningillä – läppä lentää ja hommat hoituvat.

Firalla asiat hoituvat hyvällä yhteishengellä.

Mainos | Fira tuottaa laadukasta ja innovatiivista rakentamista. Perinteisen rakentamisen lisäksi Fira kehittää myös uusia, innovatiivisia ratkaisuja työn sujuvoittamiseksi ja laadun parantamiseksi.

Fira pyrkii kehittämään myös digitalisaation roolia rakentamisessa. Kehitämme ohjelmistoja, joita käytetään ja kehitetään edelleen työmaillamme, kertoo talotekniikan projektipäällikkönä työskentelevä Harri Pikkarainen.

“Täällä kyllä läppä lentää”

Kustannusasiantuntija Cerina Pohjola on työskennellyt Firalla yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta. Hän aloitti palveluinsinöörinä, mutta vaihtoi kolme vuotta sitten työnkuvansa työmaainsinööriksi. Viimeiset kaksi vuotta Cerina on toiminut kustannuslaskennan parissa. Harri Pikkarainen ja Antti Kylliäinen ovat molemmat puolestaan työskennelleet Firalla kahteen otteeseen käyden välissä muualla ja palanneet sitten takaisin.

– Olen ollut Firalla nyt kaksi ja puoli vuotta. Sitä ennen olin täällä melkein kuusi ja puoli vuotta. Välissä tein puolitoista vuotta töitä aliurakointipuolella. Firalle minut sai palaamaan se, että täällä tehtävät projektit ovat mielenkiintoisia ja ihmiset mukavia, Antti summaa.

Harri kerkesi olla pois kolme vuotta, kunnes palasi jälleen alkuvuodesta 2021 takaisin projektipäällikön tehtäviin.

– Se, mikä minut sai Firalle palaamaan, oli yhteishenki. Muualla ollessa jäin kaipaamaan sitä. Täällä kyllä läppä lentää ja hommat hoituvat todella hyvällä yhteishengellä. Timanttiset esimiehet ja muut työkaverit ratkaisevat sen suhteen paljon, hän toteaa.

Firalla on mahdollista päästä mukaan erilaisiin ja kiinnostaviin kehityshankkeisiin.

Ei jaottelua tai vastakkainasettelua

Hyvä yhteishenki syntyy osaltaan tietysti mukavista ihmisistä ympärillä, mutta myös organisaatiorakenteesta, avoimesta keskustelukulttuurista ja toisten auttamisesta.

– Tekeminen on mielestäni hyvin rentoa ja yhteistyön tekeminen helppoa. Omassa tiimissäni ainakin näkyy se, että toisista välitetään ja halutaan auttaa. Jos yhdellä on kiire, niin toinen tulee auttamaan, Cerina hymyilee.

– Tämä ei ole kauhean hierarkkinen. Lähestulkoon kenen kanssa tahansa voi vaihtaa mielipiteitä – oman mielipiteensä uskaltaa esittää ja se myös kuunnellaan, Antti kuvailee.

– Tuntuu, että täällä ollaan yhtä perhettä – eli oli tiimi mikä tahansa, niin täällä ei tule jaottelua, eikä sellaista keskinäistä vastakkainasettelua. Tuntuu, että täällä ollaan yhtä, Harri lisää.

Tarjolla monipuolisia kehittymismahdollisuuksia

Jatkuvasti kehittyvänä yrityksenä Fira tarjoaa hyviä kehittymismahdollisuuksia myös eri alojen asiantuntijoille. Cerina kokee, että esimerkiksi hän on päässyt kehittämään omaa osaamistaan haluamaansa suuntaan.

– Fira tarjoaa mahdollisuuksia sen sinun oman halusi perusteella, että mitä haluaisit tehdä seuraavaksi. Esimiesten kanssa voi käydä hyvin joustavasti läpi sitä, mitä Firalla voisi olla tarjolla uusien tehtävien ja työnkuvan muuttamisen suhteen, Cerina sanoo.

Me etsimme jatkuvasti erilaisia alansa osaajia, joten jos kiinnostuit meistä, jätä hakemus ja jutellaan lisää! Tälle hetkellä haemme mm. työnjohtajia, työmaainsinöörejä, hankintainsinöörejä sekä talotekniikka-osaajia.

Firalla huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista, viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja henkilöstöedut sekä mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen mm. Fira Akatemiassa. Me Firalla autamme tarvittaessa pääkaupunkiseudulle muutossa. Ensimmäiselle kahdelle kuukaudelle on mahdollista saada majoitus Firan kustantamana, näin saat aikaa oman kodin etsimiselle.