Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
New Articles

Kurvinen toivoo Rinteestä kapteenia

Hallitus: ”Pääministerillä erityisvastuu luottamuksesta. Toivon, että Rinne sen kantaa.”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen toivoo, ettei hallitusohjelmaa horjutettaisi. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen toivoo pääministeri Antti Rinteeltä (sd.) jämäkämpää otetta hallituksen luottamuksen rakentamisessa, sillä monipuoluehallituksessa pääministeri on joukkueen kapteeni.

– Pääministerillä on tässäkin hallituksessa päävastuu luottamuksen rakentamisessa. Viime hallituksessa veturin rooli oli Juha Sipilällä (kesk.) ja nyt Rinteellä. Toivon, että pääministeri sen vastuun kantaa ja luottamus säilyy, Kurvinen sanoi keskustan eduskuntaryhmän johdon toimittajatilaisuudessa perjantaina.

– Pääministeri johtaa koko porukkaa, ja odotan, että Rinne toimii samalla tavalla kuin meidän pääministerimme, mutta halusin tuoda sen esille, että erityisvastuu luottamuksesta on pääministerillä, Kurvinen perusteli näkemystään.

Emme me keskustassakaan ole synnittömiä. Ryhmäjohtaja Antti Kurvinen (kesk.)

Kurvisen mukaan Rinne veti vaikeana pidetyt hallitusneuvottelut hyvin. Kiitosta sai myös Rinteen sovitteleva tyyli budjettiriihessä.

– Mutta turvelausunto hämmensi. Hämmennystä ovat ai­heuttaneet myös sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ulos­tulot, Kurvinen sanoi.

Rinne totesi Suomen Kuvalehden tuoreessa haastattelussa, että polttoturpeen verotuki poistuu. Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli muistutti, että turpeesta on olemassa yksityiskohtainen kirjaus hallitusohjelmassa. Sen mukaan turpeen energiakäyttö puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Verotuen poistamista ei ole kirjattu hallitusohjelmaan.

– Jos turpeen energiakäytön puolittamista lähdettäisiin aikaistamaan, kivihiilen ja puun käyttö lisääntyisi, mikä ei ole ilmaston kannalta perusteltua, Kalli sanoi.

Hallituspuolueiden taival ei ole Kurvisen mukaan sujunut kuin Strömsössä. Esimerkkinä hän mainitsi keskustelun aktiivimallista ja Veikkauksesta. Hän toivoi, ettei hallitusohjelmassa sovittuja asioita horjutettaisi.

– Jokaisen puolueen pitää mennä peilin eteen. Emme me keskustassakaan ole synnittömiä.

Kurvinen sanoi, ettei julkisessa keskustelussa ole juurikaan noussut esiin punamultahallituksen perusajatus. Hän muistutti, että keskusta ja sosiaa­lidemokraatit ovat yhdessä rakentaneet suomalaisen hyvinvointimallin. Nykyisen hallituksen tehtävänä on remontoida ja uudistaa sitä.

Eduskuntaryhmän johto esitteli joukon toimia, joilla voitaisiin tukea syntyvyyttä ja sitä, että ihmiset saisivat itse valita asuinpaikkansa. Kalli ehdotti, että syntyvyyttä voitaisiin lisätä esimerkiksi perheiden etuuksien korotuksilla, opintotuen huoltajakorotuksen kasvattamisella ja perhevapaajärjestelmän uudistamisella.

Varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila puolestaan ehdotti haja-asutusalueiden tilanteen helpottamiseksi sitä, että Suomessa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista ja selvittää haja-asutusalueiden verotukea.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi