Torpan joulutori Heinolassa veti noin 200 kävijää

Tapahtumalla tavoiteltiin keskieurooppalaista joulumarkkinatyyliä. Joulutori saikin kiitosta.

Reumantie 4:n pihaan rakennettu joulutori sai paikalla käyneiltä hyvää palautetta. Taina Kivijärvi

Taina Kivijärvi

Lämmin tunnelma ja käsintehdyt tuotteet saivat vierailijoilta kiitosta lauantaina Torpan joulutorilla Heinolassa. Ensimmäisen kerran Reumantie 4:n pihalla järjestetyllä joulutorilla kävi noin 200 ihmistä.

Työpajojen valmentautujat olivat tehneet kaikki tapahtumassa myytävät tuotteet. Työpajapäällikkö Paula Tuominen kertoi, että joulutori oli iso ponnistus.

– Joulutuotteiden tekeminen aloitettiin jo syyskuussa. Kaikki tehtiin itse rekvisiittaa ja lavasteita myöten. Siinä kaikki saivat käyttää luovuuttaan, hän sanoi.

Joulupukki oli haluttua juttuseuraa Torpan joulutorilla. Taina Kivijärvi

Pahentuneen koronatilanteen takia joitakin sisätapahtumia kuten lasten askartelu jouduttiin perumaan.

Torpan joulutorilla tavoiteltiin keskieurooppalaista joulumarkkinatyyliä. Yleisön kommenttien perusteella se näytti onnistuneen.

Lahdesta Heinolaan tyttären luokse kyläilemään ja samalla joulutorille poikenneet Anna ja Heikki Nurminen pitivät hauskana ideana, että kojut oli koottu saman käytävän varrelle.

Torpan joulutori oli lahtelaispariskunnalle ensimmäinen kosketus jouluun tänä vuonna. Tosin rouva on jo laittanut pihalle kausivalot.

– Puuro ja erilaiset tuoksut tuovat joulun tunnelmaa, Anna Nurminen kertoi Torpan ruokalassa.

Kotiin viemiseksi lähti ainakin havupallo.

Työvalmentaja Sanna Kukkula (vas.) istahti hetkeksi joulumuori Merja Vesasen viereen. Taina Kivijärvi

Tuotteet menivät joulutorilla hyvin kaupaksi.

Heikki Nurminen piti tärkeänä, että myytävät tuotteet olivat itse tehtyjä.

– Se on hieno juttu. Meidän kaikkien pitäisi tajuta, että jätettäisiin krääsä ostamatta ja hankittaisiin vain itse tehtyjä tuotteita, hän korosti.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut