Äänekäs mainostaminen, epäonnistunut hiustenleikkuu... – Näin lukijat muistelevat Metsäkankaan ostaria

Ostoskeskus on L:n muotoinen rakennus kuvan keskellä. Nykyään kahdeksasta liiketilasta tyhjillään on kuusi. Juha Peurala

Marjaana Lahola

Kysyimme Ostarilla-juttusarjan toista, Metsäkankaan ostoskeskusta käsittelevää juttua varten lukijoiden muistoja Metsäkankaan ostarista. Näin he paikkaa muistelivat:

"Metsäkankaan ostari tuli hyvin tutuksi, kun muutimme ensimmäiseen omaan kotiin Mettikselle vuonna 2003. Tuolloin ostari oli vielä voimissaan ja kaikki mahdolliset palvelut löytyivät ostarilta (Spar-market, K-market, Siwa, posti, pankkipiste, R-kioski/videovuokraamo, kahvila, kampaamo sekä lisäksi baarejakin oli parhaimmillaan kaksi).

Ostari on lähes kuollut edellisen 15 vuoden aikana, ja nykyään jäljellä on vain Wanha Mestari sekä yksinäinen pizzeria. Aution ostarin läpi tulee nykyään yhä käveltyä kun Kärpäsessä asustelee."

"Muistoni Metsäkankaan ostarista ei ole positiivinen. Olimme nuorenaparina ostaneet osakkeen Metsäkankaalta, joka tuolloin oli vasta rakentamisensa alkuvaiheessa. Sittemmin ilmaantuikin Arava-rakennuksia kuin sieniä sateella. Olimme jo tästä alueen täyteen rakentamisesta hämillämme, mutta lopullisen pisteen loi ostari. Ei siinä muuten vikaa, mutta jostain syystä sieltä sallittiin todella äänekäs, jatkuva mainostaminen. Se kuului suljetuistakin ikkunoista sisään ja oli erittäin häiritsevää. Meille riitti kahden vuoden asuminen, minkä jälkeen muutimme pois."

"80-luvulla kävin aina sen L:n muotoisen ostarirakennuksen nurkassa olevassa parturiliikkeessä. Sain mennä yksin, äiti oli soittanut ajanvarauksen ja sanoi, että poika tulee yksin. Yksi kerta on jäänyt mieleen, kun menin MacGyver-julisteen kanssa ovesta sisään ja halusin samanlaisen tukan kuin Richard Dean Andersonilla. Oma tukkanihan ei tietenkään ollut tarpeeksi pitkä, ja lopputulos oli mallia "tsekkiläisen lätkäpelaajan takatukka". En kehdannut kuitenkaan sanoa, että ei tullut hyvä, ja siedin sitä tukkaa varmaankin sen reilun kuukauden ennen seuraavaa parturikertaa. Koulukuvaankin se tukkamalli päätyi."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.