Välieräpaikka karkasi Suomen hiihtäjiltä ensi talven MM-laduilla – Vuorinen ja Kyllönen suomalaisten ykkösnimet Oberstdorfin sprintissä, Neprjajeva ja Kläbo hiihtivät voitot

Perinteisen hiihtotavan sprintissä Anne Kyllönen oli eränsä kolmas. Arkistokuvaa. Lehtikuva / Markku Ulander

STT

Suomalaishiihtäjät eivät pystyneet venymään 12 parhaan välieriin maastohiihdon maailmancupin sprinttikilpailussa Saksassa. Ensi vuoden MM-ladulla Oberstdorfissa neljä suomalaisnaista ja neljä -miestä eteni aika-ajoista pudotushiihtoihin, mutta kukaan heistä ei päässyt jatkoon ensimmäisestä erävaiheesta.

Perinteisen hiihtotavan kisassa taso oli suunnilleen sama kuin cupin sprinteissä yleensäkin tällä kaudella. Välieräpaikat ovat olleet tiukilla. Parhaisiin sijoihin suomalaisista ylsivät Lauri Vuorinen 13:nneksi ja Anne Kyllönen 14:nneksi.

Kyllönen oli Vuorisen tavoin erässään kolmas ja pysyi pitkään aikavertailussa jatkopaikasta, mutta karsiutui.

– Karsinnassa on tullut eteenpäinmenoa, mutta loppukaudesta pitäisi kääntää voitoksi se, että karsiutuu erähiihdoissa sadasosilla, Kyllönen tiivisti Hiihtoliiton äänitallenteessa.

Vuorinen hiihti kauden parhaan sprinttikisansa, mutta harmitteli erähiihtojen taktiikkaansa.

– Tuli pieni kömmähdys. Olisi pitänyt päästä paremmista asemista viimeiseen nousuun, ja lopussa oli vaikea ohittaa, Vuorinen sanoi Hiihtoliiton tallenteessa.

Hän arvioi, että paljon juoksuvoimaa vaativa Oberstdorfin rata sopii hänelle.

Neprjajeva kukisti sprintin erikoisnaisen

Oberstdorfin sprinttirata tuntuu osuvan ainakin Venäjän Natalia Neprjajevan ja Norjan Johannes Hösflot Kläbon ominaisuuksille. Neprjajeva nappasi uransa toisen voiton maailmancupissa, kun hän kukisti naisten finaalin loppuvedossa Slovenijan Anamarija Lampicin.

– Näyttää siltä, että tämä sprinttirata sopii minulle oikein hyvin. Se on enemmän yleishiihtäjien kuin sprintterien rata, Neprjajeva sanoi Kansainvälisen hiihtoliiton haastattelussa.

Lampic oli Neprjajevalle hyvä mittapuu, sillä slovenialainen johtaa sprintticupia.

Kläbo on jo ennestään ansioitunut sprinttihiihtäjänä monenlaisilla radoilla, sillä hän on matkan olympiavoittaja kahden vuoden takaa ja viime vuoden sprintin maailmanmestari. Sunnuntain finaalissa hän oli ylivertainen, sillä hän ylitti maalilinjan lähes kaksi sekuntia ennen seuraavaa. Norjalaiset ottivat kolmoisvoiton, kun Pål Golberg oli toinen ja Erik Valnes kolmas.

Maitohappo pysäytti Niskasen

Iivo Niskanen taisteli erässään kärkisijoista, mutta reitin viimeinen nousu pudotti hänet erän neljänneksi.

– Kävi niin, että kun laskettiin viimeiseen mutkaan ja pieneen loppunousuun, minulla ei ollut mitä lihaksista ammentaa. Hiihto meni paikallaan polkemiseksi, kun tuli kangistava happo, 19:nneksi sijoittunut Niskanen Hiihtoliiton äänitallenteessa.

Lauri Lepistö oli erässään viides ja pudotushiihdossa kaatunut Ristomatti Hakola erässään kuudes. Hakola oli aika-ajossa Kyllösen tavoin kahdeksas, mutta ei pystynyt jatkamaan hyvin alkanutta kisapäivää tuloksekkaasti.

– Harvoin lentää nenälleen, Hakola kommentoi Ylelle.

Hän oli kuitenkin tyytyväinen sprinttirataan, jossa ensi vuonna ratkotaan maailmanmestaruuskisojen sijoitukset.

Krista Pärmäkoski oli eränsä viides ja myönsi Ylen tv-haastattelussa, että hänen hiihtonsa ei ollut niin terävää kuin eilisessä yhdistelmäkilpailussa. Kerttu Niskanen oli päätöserän neljäs ja Vilma Nissinen saman erän kuudes.

Suomalaisten hiihdot jatkuvat ensi viikonloppuna SM-kisoilla Vöyrillä. Maailmancup palaa kalenteriin 8.–9. helmikuuta Ruotsin Falunissa, jossa lumitilanne on yhtä heikko kuin eteläisessä Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.