Bulls kiri lähes 20 pisteen takaa kotivoittoon Clevelandista – päävalmentaja kantaa huolta Markkasen suorituskyvystä

Lauri Markkanen teki Chicagolle 17 pistettä ja pelasi 33 minuuttia. LEHTIKUVA/AFP

STT

Chicago Bulls on usein tällä kaudella hyytynyt ottelun loppua kohden koripallon NBA:ssa, mutta lauantai-iltana joukkue oli ratkaisuhetkillä timanttia. Chicago nousi kotonaan makeaan 118–116-voittoon Cleveland Cavaliersista, vaikka Cleveland johti vielä kolmannen neljänneksen lopulla 19 pisteellä.

Lauri Markkanen teki Chicagolle 17 pistettä. 33 minuuttia peliaikaa saanut suomalaispelaaja otti myös kolme levypalloa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön. Markkasen kahdeksasta kolmosyrityksestä kaksi upposi sisään.

Yhteensä Markkanen kirjautti 14 pelitilanneheittoa, mikä on hieman viime aikojen keskiarvoa enemmän.

Markkanen ja Chicago petrasivat roimasti lauantain vastaisen yön kierroksesta, jolloin Chicago hyytyi pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Tuolloin Philadelphia marssi voittoon, ja Markkanen heitti vain kaksi kertaa tauon jälkeen. Clevelandia vastaan Markkasen peli kesti paremmin kokonaisuutena.

– Tiedämme hänen luonteensa henkilönä ja pelaajana. Hän haluaa auttaa joukkuetta voittamaan. Minun on varmistettava, että hän on mukana, Chicagon päävalmentaja Jim Boylen avasi Chicago Sun-Timesille.

Philadelphia-ottelun jälkeen Markkanen valitteli heittopaikkojen vähyyttä, mutta myönsi, että voisi pelata itsekkäämminkin. Boylen kaipaili häneltä aggressiivisuutta, mutta mainitsi myös oman roolinsa. Valmentajan täytyy saada tehot irti pelaajistaan. Sunnuntain vastaisen yön Cleveland-pelin jälkeen Boylen jatkoi aiheen parissa.

– Minun on varmistettava, että hän saa enemmän kuin kaksi heittoa, Boylen viittasi Philadelphiaa vastaan pelatun ottelun jälkimmäiseen puoliskoon.

– Hän on kamppaillut joidenkin loukkaantumisten kanssa ja antanut meille kaiken, mitä hänellä on ollut. Hän on iso palanen siinä mitä teemme ja on jatkossakin, valmentaja jatkoi.

Markkasen rike oli käydä kalliiksi

Markkasen joukkuetoveri Zach LaVine rohmusi peräti 42 pistettä, joista puolet päätösneljänneksellä. Clevelandin paras pistemies oli 29 pisteellä Kevin Love.

Bulls on sarjataulukossa Clevelandin edellä, mutta vierasjoukkue Cavaliers otti toisella neljänneksellä vahvan otteen kamppailusta. Clevelandin johto kävi kolmannella neljänneksellä 19 pisteessä ja oli vielä päätösneljänneksen alkaessakin 15 pistettä. Chicago kuitenkin kiri Clevelandin johdon kiinni viimeisen neljänneksen ensimmäisen puoliskon aikana.

Yksi ratkaisuhetkistä koettiin 20 sekuntia ennen loppua, jolloin Chicago johti yhdellä pisteellä. Tuomari katsoi Markkasen rikkoneen Lovea tämän donkatessa ja Cleveland-pelaaja oli saamassa vapaaheiton, mutta päävalmentaja Jim Boylen haastoi tuomion. Ratkaisu kumottiin, ja Chicagon johto varjeltui.

Chicago on voittanut nyt kolme edellisistä viidestä ottelustaan. Joukkue on itälohkossa kymmenentenä, Cleveland on sijalla 13.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Omaisuusrikosten selvitysaste ja -ripeys vaihtelevat kunnittain ja vuosittain Päijät-Hämeessä
  2. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  3. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  4. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  5. Päijät-Hämeessä noin 50 influenssatapausta viikossa – Akuutti24:ssä ei ole ollut ruuhkia
  6. Fortum siirtää paukkuja tuuli- ja biovoimaan – kivihiilestä luovutaan Suomessa jo 2025
  7. Lahden Alasenjärven rannalla on nyt uusi avantosaunapaikka – taustalla yli 200 nimeä kerännyt kuntalaisaloite
  8. Olohuoneesta tuli kuntosali, jossa liukastellaan villasukilla ja punnerretaan – kotijumpan suosion takana ovat helppous ja hinta, sanoo lajin kärkinimi Anna Saivosalmi
  9. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  10. Pääkirjoitus: Asuntojen arvo laskee nyt Lahdessakin
  11. Päätös yhteisyrityksestä siirtyy elokuulle: Hankinta on niin iso, ettei tätä voi tehdä kiireellä, sanoo hankejohtaja Rautiainen
  12. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  13. Yön uutiskooste: Amazon-miljardööri Jezz Bezos lahjoittaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun 10 miljardia dollaria - lue yön uutiskooste
  14. Hurja 210 miljoonan euron säästötavoite maakuntatason sote-toimijoilla – väkeä on vähennetty yt-neuvotteluissa jo ainakin 1 100 henkilötyövuoden verran
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  2. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  3. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  4. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  5. Lukijalta: Lahti Energiaa myydään vaikka väkisin
  6. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  7. Hanna Myyrän Esalainen: Työntekijältä ei saa kysyä syntymäpäivälahjatoivetta, ja muita järjettömiä sääntöjä
  8. Näppis: Mitä yhteistä Gigantilla, XXL:llä, Powerilla ja Bauhausilla? Taitaa vain työntekijä maksaa veroa Suomeen. Ei paljoo taida yhteisöveroa maksella tähän maahan. Suosikaa kotimaista!
  9. Fingerpori 17.2.2020
  10. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  11. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  12. Viivi ja Wagner 17.2.2020
  13. Poliisi: Raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa
  14. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  15. Hartolassa kadonnut mies löytyi kuolleena Joutsasta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.