Sää pakastaa ennen kuin lauhtuu – aurinkobongarin syytä suunnata pyhäksi lounaisrannikolle

Autoilijoita varoitetaan huonosta tai erittäin huonosta kelistä Pohjois-Pohjanmaalla ja osassa Lappia lumi- ja räntäsateen vuoksi. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT

Pilvipeite väistyy suurelta osin Suomen yltä sunnuntain aikana, ja pakkasia mitataan etelää ja itärajaa lukuun ottamatta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Vielä aamulla lumisateet jatkuvat Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin alueella, räntäsateet puolestaan liikkuvat Pohjanmaalta itään.

Pilvisyys väistyy siten, että Lounais-Suomessa voidaan nähdä auringonlasku, kun taas idässä taivas kirkastuu vasta yön aikana.

Päivän lämpötilat vaihtelevat etelän muutamasta lämpöasteesta Pohjois-Lapin jopa -30 asteen paukkupakkasiin. Poutasään myötä suuressa osassa maata pakastaa.

Alkuviikko vaikuttaa lauhemmalta, kun föhn-tuulet puhaltavat länteen ja etelään hyvinkin korkeita asteita.

– Tiistaina voi olla tämän talven korkeimmat lämpötilat koetuksella. Saattaa olla jopa yhdeksää astetta, meteorologi Jari Tuovinen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.