Mikko Ilonen palaa golfin Euroopan kiertueelle – uusi työ löytyi tutusta manageritoimistosta

Mikko Ilonen aloittaa uudessa työssään entisen manageritoimistonsa Sportyardin client ambassadorina välittömästi. Heti ensi viikolla hän matkustaa Abu Dhabin osakilpailuun. Sami Kuusivirta

Juha Hölttä

Viime maaliskuussa pelaajauransa lopettaneen Suomen kaikkien aikojen parhaan golfpelaajan Mikko Ilosen tuumaustauko tulevaisuuden työkuvioiden suhteen on ohi. Ilosen pitkäaikainen manageritoimisto Sportyard tiedotti perjantaina, että 40-vuotias lahtelainen aloittaa välittömästi yhtiön palveluksessa tittelillä client ambassador.

Ruotsalaisen Johan Elliottin vuonna 2000 perustaman Sportyardin toiminta-ajatuksena on huolehtia laaja-alaisesti asiakkaidensa pelaajaurasta ja elämästä sen ympärillä, ei pelkästään raha- ja sopimuskuvioista. Ilosen rooli Euroopan kiertueella tulee tiedotteen mukaan olemaan Sportyardin nykyisten ja mahdollisten tulevien asiakkaiden suhteiden vaaliminen ja tiivistäminen.

– Olen innoissani tästä uudesta tilaisuudesta ja olen myös todella iloinen, kun pääsen tourille tapaamaan vanhoja tuttujani. Olen ollut Sportyardin asiakas yli 15 vuotta, eikä alalla ole toista yritystä, johon voisin luottaa tai jonka tiimiin haluaisin kuulua yhtä paljon, totesi Ilonen tiedotteessa.

Ilonen on mukana Sportyardin lähettiläänä jo ensi viikolla Abu Dhabissa pelattavassa Euroopan tourin HSBC Championship -kilpailussa.

Sportyardin asiakkaina ovat olleet muun muassa maailman rankingykkösinä Martin Kaymer ja Adam Scott.

– Mikon liittyminen tiimiimme parantaa meidän kykyämme asettaa itsemme asiakkaidemme "kenkiin". Olemme varmoja, ettei ole ketään toista, joka sopisi tähän tehtävään paremmin. Mikon persoona, ammattimaisuus ja maine luovat meille uuden kärjen ja varmistavat avoimen ja rehellisen kanssakäymisen asiakkaidemme kanssa, sanoo Elliott tiedotteessa.

GoGolf-sivuston mukaan suomalaisista Euroopan tour -pelaajista Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen ovat Sportyardin asiakkaita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.