Lahden ensilumenlatu suljettiin jälleen lauhan sään vuoksi

Jos lämpötila painuu lähipäivinä pakkaselle, ensilumenlatua päästään taas lumettamaan. Sami Kuusivirta

Millamari Uotila

Lahden ensilumenlatu on jälleen suljettu toistaiseksi lauhan sään vuoksi, tiedottaa Lahden kaupunki. Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokkaan mukaan ladulta kannattaa nyt pysyä pois, jotta vältytään henkilö- ja välinevahingoilta.

– Pitkään jatkunut lämmin ja kostea ilmanala on pehmentänyt latupohjaa, ja maata on paikoin näkyvissä, Ahokas kertoo tiedotteessa.

– Sääennuste lupailee pientä pakkasta lähipäiville. Silloin lumetus olisi mahdollista aloittaa. Tilannetta seurataan ja sääolosuhteiden salliessa lähdetään kunnostamaan Urheilukeskuksen alueella sijaitsevaa ensilumenlatua ja lumettamaan Karpalomäkeä ja stadionin aluetta, Ahokas kertoo.

1,5 kilometrin mittainen ensilumenlatu on ollut hyvin suosittu vaihtelevista sääoloista huolimatta. Ensilumenlatu avattiin hiihtäjille alun perin 1. marraskuuta. Latu on jouduttu sulkemaan tällä hiihtokaudella jo kolme kertaa.

Latureittien kunnostuksen etenemistä kannattaa seurata Lahden kaupungin verkkosivuilta.

SM-kisat rajoittavat alueella liikkumista

Tulevana viikonloppuna 10.–12. tammikuuta Lahden Urheilukeskuksessa järjestetään mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisat ja Veikkaus Cup- ja Junioricup-kilpailut.

Kisat vaikuttavat alueella liikkumiseen, ja Ahokas toivookin ihmisiltä tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.