Lahden matkakeskuksen eteläpuolelle uusia parkkipaikkoja liityntäpysäköijille

Moisionkatu 4:n pihaan tulee marraskuun alussa noin 70 uutta kuukausisopimuspaikkaa. Tommi Berg

Kari Anttinen

Lahden matkakeskuksen liityntäpysäköinnin tilapäisjärjestelyihin tulee muutoksia.

Moisionkatu 4:n pihaan tulee marraskuun alussa noin 70 uutta kuukausisopimuspaikkaa. Ne varataan sähköisen eParking.fi-palvelun kautta. Samalla Radanpään ja Moisionkatu 2:n pysäköintialueilla vapautuu paikkoja päiväkohtaiselle pysäköinnille.

Tilapäiseen Rautatienkadun, Loviisankadun ja Puistokadun varsien sekä Radiomäen liityntäpysäköintiin ei enää marraskuun alusta lähtien myydä lupia. Ostetut luvat ovat voimassa päättymispäivään asti. Näiden lupien kysyntä on kaupungin mukaan ollut vähäistä.

Luvan hankkineet voivat siirtyä uudelle Moisionkadun pysäköintialueelle. Launeen hiekkakentän pysäköintialue säilyy edelleen käytössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.