Poliisi: autonsa katolleen Lahdessa ajaneen miehen epäillään käyttäneen huumeita - rysäys päättyi sairaalakäyntiin

Paikalle hälytetty pelastuslaitoksen yksikkö käänsi auton pyörilleen. Kari Anttinen

Kari Anttinen

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui liikenneonnettomuudessa Lahdenkadulla varhain maanantaiaamuna. Pelastuslaitos ja poliisi hälytettiin onnettomuuspaikalle hieman ennen aamuviittä.

Kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan ja ajautunut kulkusuunnassaan vasemmalle keskikorokkeelle osuen puuhun. Törmäyksen voimasta auto oli lentänyt katolleen ajoradalle.

Kuljettaja vietiin jatkotutkimukseen Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Ajoneuvo kärsi pahoja vaurioita ja se hinattiin paikalta.

Kortittomalle kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen kokaiinille. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Pelastuslaitos käänsi auton pyörilleen. Operaation ajan toinen keskustan suuntaan tuova kaista oli suljettu, mutta työ ei aiheuttanut vähäiselle aamuliikenteelle juuri haittaa.

Juttu päivitetty kello 9.21 kauttaaltaan poliisin tiedoilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.