Heinolalainen yritys Suomen Kuitulevy hakeutuu yrityssaneeraukseen

Sohvi Auvinen

Puukuitulevyjä valmistava Suomen Kuitulevy oy hakeutuu yrityssaneeraukseen. Yritys on jättänyt hakemuksen yrityssaneeraukseen pääsystä Päijät-Hämeen käräjäoikeudelle tänään perjantaina, kertoo yritys tiedotteessaan.

Yhtiön tuotantolaitos sijaitsee Heinolassa. Sen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskentelee 75 henkilöä. Liikevaihdosta yli 80 prosenttia menee vientiin ja suurimmat vientimaat ovat Skandinavian maat ja Iso-Britannia.

Yrityssaneeraukseen on johtanut yrityksen tiedotteen mukaan halpatuottajamaista, kuten Venäjästä, Itä-Euroopasta ja Baltiasta vuosia jatkunut kilpailu, joka on ensisijaiinen syy huonoon kannattavuuteen. Yritys on kuitenkin viime vuosina tehostanut toimintaansa merkittävästi sisäisillä kehittämistoimilla, jonka lisäksi se on saanut hyvään alkuun tuotteistonsa kehitystyön.

Brexitin viivästyminen sekä maailmantalouden kasvun hidastuminen ovat kuitenkin aiheuttaneet ongelmia markkinoilla ja siten eliminoineet tai hidastaneet kehitystoimien vaikutuksia. Lisäksi yhtiön tuotantolaitteistossa on sattunut kuluvan vuoden aikana iso konevaurio. Vaurio on korjattu, mutta huonontaa  kertaluonteisesti yhtiön tämän vuoden tulosta merkittävästi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.