Nainen lainasi yli 100 000 euroa Mannerheimin Lastensuojeluliiton rahoja tyttärensä puolison yhtiölle

Nainen lainasi yhtiölle yhteensä 110 000 euroa yhdistyksen rahoja kolmessa erässä. LEHTIKUVA / Mikko Stig

STT

Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut sakkoihin naisen, joka lainasi yli 100 000 euroa Mannerheimin Lastensuojeluliiton rahoja tyttärensä puolison yhtiölle.

Tilitoimistoa pyörittävä nainen toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen rahastonhoitajana ja kirjanpitäjänä. Sen lisäksi hän hoiti tyttärensä puolison osin omistaman kuljetusyhtiön kirjanpitoa.

Nainen lainasi yhtiölle yhteensä 110 000 euroa yhdistyksen rahoja kolmessa erässä. Hän ei ollut pyytänyt lainoille lupaa yhdistykseltä.

Yhdistys sai rahat takaisin. Kaksi ensimmäistä lainaerää yhtiö maksoi takaisin yhdistykselle korkoineen sovitussa ajassa. Viimeisen 35 000 euron erän maksoi suurimmalta osin naisen tilitoimisto.

"Unohdin kysyä lupaa"

Naista syytettiin luottamusaseman väärinkäytöstä. Nainen kiisti syytteen ja vetosi siihen, ettei yhdistykselle aiheutunut vahinkoa. Hän sanoi, että oli lainannut rahat huolehtiakseen yhdistyksen varojen tuottavasta sijoittamisesta, mutta oli unohtanut kysyä lainoihin lupaa.

Aiemmin käräjäoikeus oli hylännyt syytteen, mutta hovioikeus arvioi asiaa toisin. Hovioikeuden mukaan naisen oli pidettävä yhdistykselle syntynyttä tappion vaaraa varsin todennäköisenä.

Hovioikeus kiinnitti huomiota muun muassa yhtiön heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Yhtiö oli tappiollinen, mistä naisen täytyi olla tietoinen yhtiön kirjanpitäjänä, oikeus katsoi.

Hovioikeus tuomitsi naisen 40 päiväsakkoon, joista kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 2 800 euroa. Oikeus otti rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon sen, että nainen oli pyrkinyt poistamaan rikoksensa vaikutuksia maksamalla lainaa pois.

Hovioikeus antoi tuomionsa tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.