Mobiililaitteiden akut syttyvät tuleen harvoin ja ilman ulkoista syytä tuskin koskaan – iskun saanut laite voi olla paloriski

Poliisi tutkii Kuopion autopalon syttymissyytä. Palossa loukkaantui kaksi lasta. LEHTIKUVA / Timo Hartikainen

STT

Mobiililaitteiden akkujen aiheuttamat rajut tulipalot ovat harvinaisia, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes sanoo.

Kuopiossa syttyi keskiviikkona autopalo, jonka epäillään saaneen alkunsa tablettitietokoneen akusta. Palossa kaksi pientä lasta sai palovammoja.

Kolme- ja viisivuotiaat lapset olivat jääneet autoon odottamaan tabletin kanssa, kun perheen isä kävi Prismassa. Syttymissyytä tutkitaan, mutta epäilykset kohdistuvat tabletin akkuun.

Tukesiin tulee vuosittain 20–30 ilmoitusta tapauksista, joissa laitteen litiumioniakku on lämmennyt, kärähtänyt, savunnut tai jopa syttynyt tuleen, kertoo Tukesin ylitarkastaja Seppo Niemi. Yleensä akkuongelmiin on syynä se, että laitteeseen on tullut jokin ulkoinen vaurio.

– Laite on esimerkiksi pudonnut ja saanut iskun tai jäänyt puristuksiin. Se, että akussa itsessään olisi lähtökohtaisesti jotain vikaa, on hyvin epätodennäköistä. Todennäköisyys sille on pienempi kuin yksi kymmenestä miljoonasta, Niemi kertoo.

Ongelma-akku voi kuumeta tai tyhjentyä nopeasti

Putoamisten ja muiden kolhujen lisäksi lämpötilan vaihtelut voivat vaurioittaa akkua.

– Akkua voi vaurioittaa, jos laite esimerkiksi jää auringonpaisteeseen auton kojelaudalle tai vaihtoehtoisesti pakkaseen. Ongelmia voi myös tulla, jos akkua ryhdytään lataamaan pakkasessa, Niemi sanoo.

Niemen mukaan olosuhteiden aiheuttamat ongelmat kumuloituvat ajan myötä.

– Laitteet, joista Tukesille tulee ilmoituksia, ovat yleensä olleet käytössä jo jonkin aikaa. Mitä vanhempi laite on kyseessä, sitä enemmän sille on voinut tapahtua.

Vaurioitunut akku voi esimerkiksi pullistua. Monissa nykylaitteissa akku on kuitenkin sisäänrakennettu niin, ettei käyttäjä näe sitä. Niemi antaa vinkkejä ongelma-akun tunnistamiseen.

– Ongelmista voi kieliä se, jos laite tuntuu kädessä kuumemmalta kuin normaalisti, se kuumenee nopeasti tai ei lataudu kunnolla. Silloin jokin saattaa olla pielessä. Ja jos laite näyttää ulkoisesti vaurioituneelta, jotain voi olla käynyt myös sen akulle, hän muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  2. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  3. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  4. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  5. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  6. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  7. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  8. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  9. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  10. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  11. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  12. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  13. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa
  14. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  15. Ministeri Lintilän ykköshuoli koronaviruksesta: "Alihankintaketju tyssää Kiinaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.