Syksyisempi sää hiipii tänään Suomeen

Kesäinen sää alkaa jäädä taakse. Lehtikuva / Anni Reenpää

STT

Sää muuttuu tänään syksyisemmäksi koko maassa. Vielä maanantaina lämpötilat nousivat yli 20 asteen ja paikoin hätyyteltiin hellelukemiakin, mutta tästä päivästä lähtien laaja matalapaineen alue alkaa vaikuttaa. Sää muuttuu epävakaisemmaksi ja viileämmäksi.

Lämpötila on päivällä lähes koko maassa 15 ja 19 asteen välillä. Pohjois-Lapissa lämpötila voi paikoin painua alle 15 asteen.

Sää on enimmäkseen poutainen ja puolipilvinen, paikoin voi tulla sadekuuroja.

Viikon edetessä sää viilenee edelleen, ja torstaina Suomeen saapuu laajempi sadealue.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  7. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  8. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  9. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  10. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  11. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  12. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  13. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  14. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa
  15. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.