Satoja turisteja evakuoitiin hotelleista ja rannoilta maastopalon takia Kreikassa Samoksen saarella – joukossa myös suomalaismatkailijoita

Pelastuslaitoksen mukaan Kreikassa syttyi lauantain aikana yli 50 maastopaloa, joita levittivät voimakkaat tuulet. LEHTIKUVA / Anne Salomäki

STT

Kreikassa Samoksella satoja turisteja evakuoitiin hotelleista ja rannoilta lauantaina syttyneen maastopalon tieltä, kertoi uutistoimisto AFP.

Paikallisen pormestarin mukaan noin tuhat ihmistä evakuoitiin useista eri hotelleista Pythagoreiossa. Rannikkovartioston alukset evakuoivat palon takia lisäksi kymmeniä ihmisiä kahdelta uimarannalta.

Samoksella evakuoitujen joukossa oli myös yhdeksän suomalaista TUI -yhtiön matkaajaa.

– Meidän kolmesta hotellista kahdessa oli suomalaisia, ja aluksi heidät evakuoitiin ensin päiväkotiin tai kouluun ja sieltä toisiin hotelleihin, TUI-matkatoimiston viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoi sunnuntaina STT:lle.

Evakuoidut hotellit saatiin lauantaina auki puolenyön aikoihin, mutta myöhäisen ajankohdan vuoksi matkailijoille järjestettiin kuljetus takaisin hotelleille vasta sunnuntaina. Aaltosen mukaan palo on nyt jo sammutettu.

– Missään vaiheessa siitä ei ollut vaaraa matkailijoille.

Viranomaisten mukaan saaren itäosassa syttynyttä paloa sammuttamassa oli 70 palomiestä ja 13 paloautoa.

Pelastuslaitoksen mukaan Kreikassa syttyi lauantain aikana yli 50 maastopaloa, joita levittivät voimakkaat tuulet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.