Nuoren joutsenen nokkaan takertui siimaa Lahdessa – Herralan VPK:n yksikkö vapautti linnun pinteestä

Herralan VPK:n yksikkö auttoi joutsenen pinteestä. Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Heidi Nikunen

Lahden Ruuhijärvellä sattui lauantaina iltapäivällä useamman tunnin kestänyt pelastusoperaatio, kun joutsenen poikasen nokkaan oli takertunut siimaa niin ettei se pystynyt syömään. Paikalliset ihmiset olivat huomanneet pulassa olevan linnun Ruuhijärven uimarannalla ja soittivat apua.

Paikalle hälytetty Herralan VPK:n yksikkö sai joutsenen kiinni. Myös paikalle hälytetty Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen eläintenhoitaja toimitti joutsenen eläinlääkäriin ja hoidettavaksi yhdistyksen luonnonvaraisten eläinten hoitajalle Orimattilaan. Joutsen oli päivystävän palomestarin mukaan hyvässä kunnossa.

Juttua korjattu 25.8. klo 9.23: joutsen toimitettiin Orimattilaan, ei Heinolan lintutarhalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.