Päijät-Hämeen pelastuslaitos sallii ilotulitteiden ampumisen ilman erillislupaa elokuun lopussa, mikäli venetsialaisten juhlapaikka täyttää tietyt kriteerit

Veera Sinervo

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on päättänyt sallia ilotulitteiden ampumisen venetsialaisina ilman erillistä lupaa taajamien ulkopuolella sijaitsevien vesistöjen läheisyydessä. Ilotulitteita saa ampua juhlapäivänä iltakuudesta aina puoleen yöhön.

Venetsialaisia, eli huvilakauden päättäjäisiä, vietetään eri puolella Suomea elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna juhlapäivä on 31. elokuuta.

Pelastuslaitoksen päätös koskee Asikkalaa, Hartolaa, Heinolaa, Hollolaa, Kärkölää, Lahtea, Orimattilaa, Padasjokea ja Sysmää. Muiden kuntien käytännöt tulee varmistaa paikalliselta pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitos muistuttaa, että metsäpalovaroituksen voimassa ollessa tai kovan tuulen aikana ilotulitteiden ampuminen on kiellettyä. Ilotulitteen ampujan on myös selvitettävä etukäteen olinpaikkansa osoitetiedot, jotta hätäilmoituksen teko on tarvittaessa mahdollista.

Ilotulitteita ampuessa on myös huomioitava oma, muiden henkilöiden sekä ympäristön turvallisuus. Ilotulitteista ei saa myöskään olla haittaa esimerkiksi ulkona laiduntaville tuotantoeläimille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  2. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  3. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  4. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  5. Orimattilalainen Outi Kyöstilä on kertonut avoimesti lihavuusleikkauksestaan – "Ilo ja energia ovat palanneet elämääni", sanoo 48 kiloa kevyempi Kyöstilä
  6. Marjo Liukkonen luennoi tiistaina Lahden kirjastossa Hennalasta
  7. Politiikka, päihteet ja seksi johtivat soittokieltoihin – rajoitusten aika päättyi Yleisradiossa 1970-luvun alussa
  8. Ostarilla: Asuntoja myydään Lahden Tonttilassa pitkään, sillä pyyntihinnat ovat korkeita – mistään muotialueesta kun ei ole kyse
  9. Ostarilla: Kauppa meni, parturit ja baarit jäivät – Tonttilan asukkaille ostari on kulttuurin kehto ja olohuone
  10. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina
  11. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  12. Kirkonkylän koulun purkua harkitaan Heinolassa, uusi koulu voi olla uudisrakennus tai moduuli
  13. Näppis: Mitä yhteistä Gigantilla, XXL:llä, Powerilla ja Bauhausilla? Taitaa vain työntekijä maksaa veroa Suomeen. Ei paljoo taida yhteisöveroa maksella tähän maahan. Suosikaa kotimaista!
  14. Salppurin perinteinen hiihtokoitos loi haasteen – "Rankka reitti, mutta on kiva hiihtää samoja latuja kuin maailman huiput"
  15. "Vaihtoehdot olivat aseelliset ryöstöt tai luontoala" – Varuskunnan lakkautus vei yliluutnantti Mikko Kettuselta, 40, kutsumustyön, mutta nyt metsä elättää sissin jälleen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.