Poliisi vahvistaa: koira hyökkäsi kahden koiran kimppuun Lahdessa

Minni Salminen

Koira hyökkäsi Lahden keskustassa maanantai-iltana kahden eri koiran kimppuun.- Keskusta-alueella on ollut naisella koira ja hän ei ole kyennyt hallitsemaan sitä olosuhteistaan johtuen. Myös toisen koiran omistaja sai hiukan siipeensä, vahvistaa Hämeen poliisin rikoskomisario Ari PullinenRadio Voimalla.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessa, että nainen oli ollut voimakkaasti päihtynyt ja hänen koiransa oli ollut irrallaan. Kaksi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta koiraa olivat olleet kytkettyinä.

Ensimmäisen hyökkäyksen aikana purrun koiran omistaja oli mennyt tilanteeseen väliin ja loukkaantunut lievästi. Toisen hyökkäyksen jälkeen, joka tapahtui tuntia myöhemmin, poliisi tavoitti noin 40-vuotiaan naisen ja koiran matkakeskuksen läheltä. Nainen otettiin kiinni ja toimitettiin päihtyneiden säilöön. Koira toimitettiin eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin Jokimaalle.

Tapauksia tutkitaan rikosnimikkeellä eläimen vartioimatta jättäminen.

Ari Pullisen mukaan koira, joka puri kahta muuta, on terrierityyppinen.- Käsittääkseni ei ole vielä varmaa, mikä rotu on (kyseessä).Rikoskomisario kertoo, miten tulee toimia, jos tapaa irrallaan olevan koiran.- Hätänumeroon kun soittaa, sieltä saa tilanteen mukaan ohjeet. Poliisit tietysti tulevat paikalle, jos tilanne on semmoinen, että se vaatii toimenpiteitä. Jos koira on vihainen, ei kannata itse mennä siihen. Koira on kuitenkin aina arvaamaton eläin ja vaikka olisi miten tottunut koirien käsittelijä, niin en suosittelisi sitä kauheasti kiinni ottamaan, Pullinen ohjeistaa.

Lisätty 20.8. klo 9.41: Poliisin tiedotteen tiedot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  2. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  3. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina
  4. Politiikka, päihteet ja seksi johtivat soittokieltoihin – rajoitusten aika päättyi Yleisradiossa 1970-luvun alussa
  5. Orimattilalainen Outi Kyöstilä on kertonut avoimesti lihavuusleikkauksestaan – "Ilo ja energia ovat palanneet elämääni", sanoo 48 kiloa kevyempi Kyöstilä
  6. Ostarilla: Asuntoja myydään Lahden Tonttilassa pitkään, sillä pyyntihinnat ovat korkeita – mistään muotialueesta kun ei ole kyse
  7. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  8. Ostarilla: Kauppa meni, parturit ja baarit jäivät – Tonttilan asukkaille ostari on kulttuurin kehto ja olohuone
  9. Näppis: Mitä yhteistä Gigantilla, XXL:llä, Powerilla ja Bauhausilla? Taitaa vain työntekijä maksaa veroa Suomeen. Ei paljoo taida yhteisöveroa maksella tähän maahan. Suosikaa kotimaista!
  10. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  11. Lukijalta: Lahti Energiaa myydään vaikka väkisin
  12. Kirkonkylän koulun purkua harkitaan Heinolassa, uusi koulu voi olla uudisrakennus tai moduuli
  13. Salppurin perinteinen hiihtokoitos loi haasteen – "Rankka reitti, mutta on kiva hiihtää samoja latuja kuin maailman huiput"
  14. "Vaihtoehdot olivat aseelliset ryöstöt tai luontoala" – Varuskunnan lakkautus vei yliluutnantti Mikko Kettuselta, 40, kutsumustyön, mutta nyt metsä elättää sissin jälleen
  15. Hanna Myyrän Esalainen: Työntekijältä ei saa kysyä syntymäpäivälahjatoivetta, ja muita järjettömiä sääntöjä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.