Ohjaaja Reetta Huhtanen vierailee Lahdessa

Reetta Huhtanen kertoo dokumentistaan torstaina Kino Iiriksessä. Pirkanmaan elokuvakeskus

Ilkka Kuosmanen

Tuoreen Aatos ja Amine -dokumentin ohjaaja Reetta Huhtanen vierailee torstaina Lahden Kino Iiriksessä. Kello 18 alkavan näytöksen jälkeen on luvassa keskustelua.

Aatos ja Amine kuvaa Brysselin Molenbeekissa kasvavia 6-vuotiaita lapsia, jotka etsivät jihadismin tahrimassa kaupunginosassa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Kyseessä on Huhtasen ensimmäinen pitkä ohjaustyö.

– Kolme vuotta takaperin aloin kuulla kiinnostavia tarinoita siskoni pojasta Aatoksesta ja heidän perheensä elämästä Brysselin Molenbeekissa, kaupunginosassa, jossa suuri osa väestöstä on muslimitaustaisia, Huhtanen taustoittaa elokuvan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  2. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  3. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina
  4. Politiikka, päihteet ja seksi johtivat soittokieltoihin – rajoitusten aika päättyi Yleisradiossa 1970-luvun alussa
  5. Orimattilalainen Outi Kyöstilä on kertonut avoimesti lihavuusleikkauksestaan – "Ilo ja energia ovat palanneet elämääni", sanoo 48 kiloa kevyempi Kyöstilä
  6. Ostarilla: Asuntoja myydään Lahden Tonttilassa pitkään, sillä pyyntihinnat ovat korkeita – mistään muotialueesta kun ei ole kyse
  7. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  8. Ostarilla: Kauppa meni, parturit ja baarit jäivät – Tonttilan asukkaille ostari on kulttuurin kehto ja olohuone
  9. Näppis: Mitä yhteistä Gigantilla, XXL:llä, Powerilla ja Bauhausilla? Taitaa vain työntekijä maksaa veroa Suomeen. Ei paljoo taida yhteisöveroa maksella tähän maahan. Suosikaa kotimaista!
  10. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  11. Lukijalta: Lahti Energiaa myydään vaikka väkisin
  12. Kirkonkylän koulun purkua harkitaan Heinolassa, uusi koulu voi olla uudisrakennus tai moduuli
  13. Salppurin perinteinen hiihtokoitos loi haasteen – "Rankka reitti, mutta on kiva hiihtää samoja latuja kuin maailman huiput"
  14. "Vaihtoehdot olivat aseelliset ryöstöt tai luontoala" – Varuskunnan lakkautus vei yliluutnantti Mikko Kettuselta, 40, kutsumustyön, mutta nyt metsä elättää sissin jälleen
  15. Hanna Myyrän Esalainen: Työntekijältä ei saa kysyä syntymäpäivälahjatoivetta, ja muita järjettömiä sääntöjä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.