Sari Essayah hakee jatkokautta kristillisdemokraattien puheenjohtajana – "Leikkaus onnistui eikä syöpä ole levinnyt"

Essayah on toiminut kristillisdemokraattien puheenjohtajana vuodesta 2015. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT

Rintasyöpään sairastunut Sari Essayah hakee jatkokaudelle kristillisdemokraattien puheenjohtajana, puolue kertoo verkkosivuillaan.

– Olen tänään saanut hyviä uutisia siitä, että leikkaus onnistui eikä syöpä ole levinnyt. Myös leikkauksesta toipuminen on edennyt hyvin, Essayah kertoo.

Essayahin mukaan jatkohoitoja arvioidaan myöhemmin ja ne alkavat syksyllä. Hän kertoo palaavansa eduskuntatyöhön istuntokauden alussa syyskuussa.

– Olen sairaslomani aikana saanut tuhannet rohkaisevat ja kannustavat viestit, myös aivan tuntemattomilta ihmisiltä, ja tiedän suuren joukon ihmisiä rukoilleen puolestani. Lämmin kiitos kaikesta tuesta, Essayah sanoo.

Essayah kertoi elokuun alussa sairastuneensa rintasyöpään. Tuolloin hän ilmoitti myös harkitsevansa jatkoaan puolueen johdossa.

Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään tulevana viikonloppuna Oulussa. Essayah on toiminut kristillisdemokraattien puheenjohtajana vuodesta 2015.

Östman ehdolle varapuheenjohtajaksi

Luotolainen kansanedustaja Peter Östman puolestaan asettuu ehdolle kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi, puolue kertoo tiedotteessa.

– Sari Essayahin ilmoitus olla valmis jatkamaan puolueen puheenjohtajana on ilahduttava uutinen, josta tunnemme suurta helpotusta ja kiitollisuutta, Östman sanoo tiedotteessa.

– Varapuheenjohtajana haluan osaltani auttaa Sari Essayahia ja KD-puoluetta menestymään kuntavaaleissa, hän lisää.

Östman on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän toimi kahdeksan vuotta kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  2. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  3. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina
  4. Politiikka, päihteet ja seksi johtivat soittokieltoihin – rajoitusten aika päättyi Yleisradiossa 1970-luvun alussa
  5. Orimattilalainen Outi Kyöstilä on kertonut avoimesti lihavuusleikkauksestaan – "Ilo ja energia ovat palanneet elämääni", sanoo 48 kiloa kevyempi Kyöstilä
  6. Ostarilla: Asuntoja myydään Lahden Tonttilassa pitkään, sillä pyyntihinnat ovat korkeita – mistään muotialueesta kun ei ole kyse
  7. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  8. Ostarilla: Kauppa meni, parturit ja baarit jäivät – Tonttilan asukkaille ostari on kulttuurin kehto ja olohuone
  9. Näppis: Mitä yhteistä Gigantilla, XXL:llä, Powerilla ja Bauhausilla? Taitaa vain työntekijä maksaa veroa Suomeen. Ei paljoo taida yhteisöveroa maksella tähän maahan. Suosikaa kotimaista!
  10. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  11. Lukijalta: Lahti Energiaa myydään vaikka väkisin
  12. Kirkonkylän koulun purkua harkitaan Heinolassa, uusi koulu voi olla uudisrakennus tai moduuli
  13. Salppurin perinteinen hiihtokoitos loi haasteen – "Rankka reitti, mutta on kiva hiihtää samoja latuja kuin maailman huiput"
  14. "Vaihtoehdot olivat aseelliset ryöstöt tai luontoala" – Varuskunnan lakkautus vei yliluutnantti Mikko Kettuselta, 40, kutsumustyön, mutta nyt metsä elättää sissin jälleen
  15. Hanna Myyrän Esalainen: Työntekijältä ei saa kysyä syntymäpäivälahjatoivetta, ja muita järjettömiä sääntöjä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.