Lentopalloliiton toimitusjohtaja: Maajoukkueen ex-päävalmentaja Sammelvuo jouduttiin päästämään Venäjälle ilmaiseksi

Suomen miesten maajoukkueen entinen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo siirtyi Venäjän päävalmentajaksi keväällä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho kertoi maanantaina julkaistussa blogi-kirjoituksessaan, ettei Suomen miesten maajoukkueen entisestä päävalmentajasta Tuomas Sammelvuosta maksettu siirtokorvausta. Sammelvuo siirtyi Venäjän päävalmentajaksi keväällä ja johdatti viikonloppuna maan ensi vuoden Tokion olympialaisiin.

Siika-ahon mukaan Lentopalloliitto ei olisi voinut estää Sammelvuon siirtoa toisen työnantajan palvelukseen.

– Lajiliiton ja valmentajan välinen sopimus on työsopimus siinä missä kenen tahansa mattimeikäläisen, ja työntekijällä on laissa määrätyt oikeudet vaihtaa työnantajaa. Tässä sopimuksessa Venäjän liitto ei ole millään tavalla osallinen eikä sopimusosapuoli. Siksi tällaisen sopimuksen purussa heille ei voi syntyä sitovia velvoitteita, Siika-aho kirjoitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.