Työllistäjäkadon syyt selvitettävä

Osaajia tarvitaan lisää, sanoo henkilöstöpalveluyrittäjä Kirsi Naamanka. Katja Luoma

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat viime aikoina yleisesti heikentyneet, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjyysbarometri.

Kauppasotien uhka maailmalla sekä talouskasvun hiipuminen kotimaassa heijastunevat odotuksiin, mutta vielä ei mene huonosti.

Monilla menee jopa ihan hyvin. Viime vuonnakin liikevaihdot kasvoivat ja työpaikkoja syntyi lisää.

Myönteinen kehitys on valitettavasti taittumassa. Työvoima­pula rajoittaa toiminnan laajentamista monilla aloilla.

Pari kertaa vuodessa julkaistavat Suomen Yrittäjien PK-yritysbarometri ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjyysbarometri tarjoavat hyvän kuvan yritysten näkymistä.

Erityistä mielenkiintoa kohdistuu tuoreeseen EK:n yrittäjyysbarometriin, sillä Suomi sai äskettäin uuden hallituksen.

Hallitusohjelma oli yrittäjille lievästi myönteinen yllätys. Ohjelmassa ei ole mainittu pelättyä yrittäjävähennyksen poistoa eikä veronkiristystä listaamattomien yhtiöiden osingon­jaolle.

Pitkän ajan kasvunäkymiä varjostavat kuitenkin monet seikat.

Työllistävien pk-yritysten määrä on alentunut viime vuosina Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin yli tuhannella vuodessa.

Ilmiö on ikävä, sillä uusia työpaikkoja syntyy yleensä eniten voimakkaan kasvun pk-yrityksissä.

Pohja on hyvä, sillä vähintään kohtalaista eli ainakin 10 prosentin kasvua tavoittelee EK:n mukaan noin puolet pk-yrityksistä.

Syitä työllistäjäkatoon pitää pohtia ja tutkia kunnolla.

Ovatko palkan oheiskulut liian raskaita yrityksille? Kilpailukykysopimus suurensi työntekijöiden osuutta työeläkemaksuista, mutta oliko työnantajan maksuosuuden pienennys riittävä yritysten kannalta?

Seuraavaksi pitäisi ratkaista osaajapula, nopeuttaa yrityksiä koskevia viranomaispäätöksiä, helpottaa kansainvälistymispalvelujen saatavuutta ja keventää yritysten hallinnollista taakkaa.

Valtaosa yrittäjistä haluaisi lisää paikallista sopimista.

Yritysten omistajanvaihdokset voisivat sujua liukkaamminkin. Tuhansia jatkajia pitäisi löytää tänäkin vuonna.

Pääministeri Antti Rinne, hoi! Nyt on toiminnan paikka.

Jos hallitus onnistuu yrittäjäpolitiikallaan tasoittamaan tietä uusille työllistäjäyrityksille ja vauhdittamaan yrittäjäpolven nuorentumista, se saa oikein kauniin sulan hattuunsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  2. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa
  3. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  4. Ministeri Lintilän ykköshuoli koronaviruksesta: "Alihankintaketju tyssää Kiinaan"
  5. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  6. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  7. Orimattilalainen Outi Kyöstilä on kertonut avoimesti lihavuusleikkauksestaan – "Ilo ja energia ovat palanneet elämääni", sanoo 48 kiloa kevyempi Kyöstilä
  8. Helsingin keskustakirjasto Oodin puukotusta tutkitaan pariskunnan tekemänä törkeänä ryöstönä
  9. Soittokieltoon saattoi aikoinaan riittää jopa epävireinen laulu –  ensimmäinen soittokieltoon asetettu levy ei ollut Ylen pääjohtajan Hella Wuolijoen mieleen
  10. Ostarilla: Asuntoja myydään Lahden Tonttilassa pitkään, sillä pyyntihinnat ovat korkeita – mistään muotialueesta kun ei ole kyse
  11. Hollolan valtuusto päättää Paimelan, Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen kohtalosta tänään – päätöksestä tulossa äärimmäisen tiukka
  12. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina
  13. Ostarilla: Kauppa meni, parturit ja baarit jäivät – Tonttilan asukkaille ostari on kulttuurin kehto ja olohuone
  14. Marjo Liukkonen luennoi tiistaina Lahden kirjastossa Hennalasta
  15. Kirkonkylän koulun purkua harkitaan Heinolassa, uusi koulu voi olla uudisrakennus tai moduuli

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.