Israelin Euroviisuja boikotoiville viisufaneille tarjotaan vaihtoehtoa netissä – Globalvision esitetään samaan aikaan Eurovision laulukilpailun kanssa

Euroviisujen toisessa semifinaalissa nähtiin mielenilmaus, kun katsoja piti esillä protestijulistetta. Hänen paitansa etumuksessa oli palestiinalaisten lippu. LEHTIKUVA / AFP

STT

Israelin euroviisuisännyyden myötä esille on noussut keskustelu Israelin ja palestiinalaisten konfliktista. Niin artisteja kuin katsojia on kehotettu boikotoimaan kisoja.

Viisuja boikotoiville tarjotaan vaihtoehdoksi netissä näytettävää Globalvisionia. Tapahtuman kerrotaan olevan euroviisufaneille, jotka eivät hyväksy palestiinalaisalueiden miehitystä tai Gazan kaistan saartoa. Globalvisionin nelituntinen lähetys alkaa samaan aikaan kuin Euroviisut ja kestää neljä tuntia.

Tapahtuman viestinnästä kerrotaan STT:lle, että tapahtuman takana ovat muun muassa palestiinalaiset artistit ja muut palestiinalaiset organisoijat, jotka ovat saaneet tukea kansainvälisiltä sekä israelilaisilta artisteilta.

– Globalvision on online-tapahtuma, jossa esitetään suorana konsertteja Lontoosta, Dublinista, Haifasta ja Betlehemistä. Lähetyksessä nähdään myös kansainvälisten artistien etukäteen nauhoitettuja videoita. Suorassa lähetyksessä on myös studiovieraita, viestinnästä kerrotaan sähköpostitse.

– Kuka vain voi lähettää musiikkiaan ja viestinsä Globalvisioniin ja osallistua sitä kautta suoraan lähetykseen. Lähetykseen osallistuu muun muassa tunisialaisia, norjalaisia, ranskalaisia ja itäafrikkalaisia artisteja.

"Israelilaisten moninaisuutta ei aiottukaan esittää"

Globalvisionilla halutaan antaa alusta palestiinalaisille ja kansainvälisille artisteille.

– Lisäksi haluamme nostaa esille käynnissä olevia ihmisoikeusloukkauksia. Juhlistamme kulttuuria vastarintana.

Globalvisionin viestinnästä kerrotaan, että Euroviisut on aiemmin ollut alusta erilaisuudelle ja kaikkien mukaan ottamiselle, mutta näin ei ole enää, minkä vuoksi laulukilpailua tulisi boikotoida.

– Poliittiset eroavaisuudet ja viitteet niihin ovat aiemmin päätyneet Euroviisujen lavalle, ja on tärkeää, että tuo mahdollisuus on edelleen olemassa. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan ole. Euroviisujen ei tänä vuonna ollut todella tarkoitus mahdollistaa kaikkien mukanaoloa tai näyttää israelilaisten moninaisuutta.

– Palestiinalaisten oikeuksia viedään jatkuvasti, ja palestiinalaisia surmataan koko ajan vain muutamien kilometrien päässä euroviisuareenasta.

Globalvisionia pääsee seuraamaan www.watchglobalvision.com-sivuston kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.