"Merkittävin uusinvestointi uudelle alalle" - Fazer valitsi Lahden ksylitolitehtaan rakentajan

Havainnekuva kertoo, miten ksylitolitehdas asettuu ympäristöönsä Lahden Kasakkamäellä.

Kalle Puttonen

Fazer ja rakennusyhtiö NCC ovat allekirjoittaneet sopimuksen kauran kuorista ksylitolia valmistavan tuotantolaitoksen rakentamisesta Fazer Myllyn viereen Lahden Kasakkamäelle. Sopimuksen arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.

Ksylitolitehtaan rakentaminen on Fazerin historian merkittävin uusinvestointi uudelle toimialalle.

– On hienoa vahvistaa suomalaista kauraosaamista ja palauttaa kotimaisen ksylitolin valmistaminen takaisin Suomeen. Myllymme Lahdessa on maailmanluokan edelläkävijä kauratuotteissa. Tämän investoinnin myötä olemme ensimmäinen teollinen toimija, joka hyödyntää kauran kuoret niiden arvoa lisäämällä. Aloitamme luottavaisin mielin rakentamisen yhteistyössä NCC:n kanssa. Meillä on takana onnistunut rakennusprojekti Vantaalla ja jaamme yhteiset arvot, joissa työntekijöiden turvallisuus on avainroolissa, sanoo ksylitolitehdashankkeen vetäjä, johtaja Anna Nicol Fazerilta.

Maaliskuussa julkaistu havainnekuva kertoo, miltä Lahden ksylitolitehdas aikanaan näyttää. Havainnekuva: Re group, grafiikka: Jani Keronen

Tavoitteena on myydä kasvipohjaista raaka-ainetta maailmanlaajuisesti.

Rakennushanke sisältää ksylitolitehtaan, siihen kuuluvat oheislaitteiden rakenteet, aluetyöt ja tehdasalueen parkkipaikan laajennuksen. Projekti toteutetaan projektinjohtourakkana, joka sisältää myös uuden tehtaan LVIS-työt. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 4 000 neliömetriä.

Kauramyllyn viereen avattava tuotantolaitos on maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine tulee yrityksen omasta tuotannosta. Kauramyllyn sivutuotteena tulee vuosittain useita miljoonia kiloja kauran kuoria. Aiemmin kauran kuoret ovat menneet eläinten rehuksi ja biopolttoon.

Ksylitolitehtaan työt käynnistyivät helmikuussa 2019 puiden kaatamisella ja pintamaan poistolla. Työmaakonttori ja sosiaalitilat sekä työmaa-aitaus ja väliaikaiset parkkipaikat ovat valmiita. Varsinainen rakennustyö alkoi tällä viikolla. Tuotantolaitteiden asennukset alkavat tämän vuoden lopulla, ja tuotantolaitos otetaan käyttöön loppuvuodesta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.