Sveitsi aloitti oman hävittäjähankintansa koelennot – aikataulu ja ehdokkaat samat kuin Suomessa, hankinta vielä kansanäänestykseen

Aakkosjärjestyksessä testattavilla koneilla lennetään kahdeksan koelentoa kullakin. Testit alkoivat eilen Payernen lentotukikohdassa Eurofighter Typhoonista. LEHTIKUVA / HANDOUT

STT

Sveitsissä on aloitettu maan hävittäjäkaluston uusimiseen tähtäävät koelennot ja testaukset. Ehdolla ovat samat viisi konemallia kuin Suomen Hornetien seuraajahankkeessa.

Aakkosjärjestyksessä testattavilla koneilla lennetään kahdeksan koelentoa kullakin. Testit alkoivat eilen Payernen lentotukikohdassa Eurofighter Typhoonista ja päättyvät kesäkuun lopussa Saabin Gripen E:hen.

Koneita eivät lennä sveitsiläiset pilotit, mutta kaksipaikkaisissa versioissa heitä voi olla mukana lennolla.

Hallituksen on määrä päättää konetyypistä ensi vuoden lopussa. Sitä ennen koko hankinta alistetaan kuitenkin kansanäänestyksen hyväksyttäväksi.

Uudet koneet otettaisiin käyttöön samaan aikaan kuin Suomessa vuosina 2025–2030.

Sveitsissä kyseessä on jo toinen yritys uusia maan hävittäjäkalustoa. Vuonna 2014 pidetyssä kansanäänestyksessä enemmistö torjui jo valittujen 22:n Gripen E -hävittäjän ostamisen Ruotsista.

Astronautti käy läpi hankintaperusteita

Kansanäänestyksen lisäksi Sveitsin hankinnassa on muitakin liikkuvia osia. Maan uusi puolustusministeri Viola Amherd on päättänyt selvityttää uudelleen hankinnan perusteet. Tehtävä on annettu entiselle koelentäjälle ja Sveitsin ainoalle astronautille Claude Nicollierille, jonka on määrä raportoida näkemyksistään tämän kuun loppuun mennessä.

Sveitsin tarjouspyynnössä vaihtoehtoina ovat 30 tai 40 konetta. Defence Newsin mukaan sveitsiläisviranomaiset ovat laskeneet määrän sillä perusteella, että tavoitteena on pitää neljä konetta ilmassa koko ajan.

Myös suomalaisessa keskustelussa hävittäjien määrää on perusteltu neljä koneen parvilla. Sveitsiä suuremmassa maassa niitä on sanottu tarvittavan samaan aikaan kahdessa eri toimintasuunnassa pohjoisessa ja etelässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syyttelyä ja kärjekkäitä puheita Hollolan koulukeskustelussa – valtuuston puheenjohtaja kielsi maalittamasta ketään
  2. Hyvinvointiyhtymä haluaa ostaa Sairaalaparkin – "Tämä tuli meille pikkuisen puun takaa", sanoo Lahden Pysäköinnin toimitusjohtaja
  3. Tehinselän historiallisella talvella on vakava viesti: "Tällaista ei ole ollut koskaan aiemmin" – Katso upeat kuvat jäättömästä Päijänteestä
  4. Lähteet arvioivat: Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoilla ainakin 300 000 euron säästöt
  5. Myrsky katkoi sähköjä Päijät-Hämeessä sunnuntaina - pelastuslaitos raivannut puita vielä maanantaina
  6. Hollolan valtuusto päätti koulujen ja päiväkotien jatkosta - Paimelan koulu ja päiväkoti säilytetään
  7. Salppuri läpäisi lumikontrollin, mutta yhdistetyn reittiin tulee muutos – koulujen väliset hiihtokisat peruttiin
  8. Teatteriarvio: Karnevaali 2020 on lumoava ylistyslaulu ihmiselle, vapaudelle ja elämän ikuiselle kiertokululle
  9. Hovioikeus piti käräjätuomarin kielenkäyttöä "osittain värikkäänä ja jopa epäasiallisena", hän ei silti ollut esteellinen
  10. Peltiä ruttuun, Päijät-Hämeen teillä kolaroitiin
  11. Ostarilla: Lottovoitto tuli Tonttilaan ja Punahilkka veti väkeä keskustasta asti – näin lukijat muistelevat ostarin tapahtumia
  12. Antti Hänninen kaasutteli toiseksi enduron SM-sarjan avauksessa Hollolassa
  13. Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoleman jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"
  14. Palveluseteli toi varhaiskasvatukseen noin 200 lasta lisää Lahdessa – kaupunki vältti kahden uuden päiväkodin rakentamisen
  15. Poliisi: raskaan liikenteen lepoaikojen noudattamisessa paljon toivomisen varaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.