"Kun piippaus kuuluu, maailma pysähtyy" - katso videolta, mitä kaikkea Kärkölän metallinetsijät löysivät Suivalan kartanon mailta!

Pasi Akkila (vas.) ja Mika Flekander tutkivat Suivalan pitokartanon peltoa. Kärkölän metallinetsijät kysyvät aina luvan maanomistajalta ennen etsintöjään. Kuva: Lauri Rotko Lauri Rotko

Emmi Skyten

Kuuluu piip, kun metallinilmaisin ilmoittaa, että parinkymmenen sentin syvyydessä maan alla on jotain. Mitä korkeampi ääni, sitä jalompaa metallia. Tämä ääni kuulostaa melko kimeältä. Pasi Akkilan silmät loistavat ja hän alkaa kaivaa.

Löytyy murtunut hevosenkengän naula. Se ei vähennä löytämisen riemua yhtään. Kun laite ilmoittaa, että samassa kohdassa on vielä jotain, on kaivettava uudestaan.

Toinen naula.

- Kun piippaus kuuluu, maailma pysähtyy, kuvailee Mika Flekander.

Kärkölän metallinetsijöihin kuuluvat Flekander, Akkila ja Juki Hartikainen etsivät metallia Suivalan pitokartanon pellolla.

Aikaisemmin keväällä kaverukset löysivät paikalta muun muassa viikinkiaikaisen kupurasoljen. Sen arvellaan olevan mahdollisesti tuhat vuotta vanha, mutta tarkempia tietoja varten tarvitaan tutkimuksia.

Etsijät lähettivät soljen ja sen läheisyydestä löytyneen vyön helan sekä epäillyn korun osan Lahden kaupunginmuseon kautta Museovirastolle tutkittavaksi. Näin on muinaismuistolain mukaan meneteltävä kaikkien yli sata vuotta vanhojen esineiden kanssa.

Aivan kaikkia nauloja ja nappeja Museovirasto ei tarvitse kokoelmiinsa, mutta niistäkin onkin ilmoitettava, sillä tällä tavalla suojellaan kansallista kulttuuriperintöä.

Tilaajille aiheesta pidempi juttu kuvineen tästä linkistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  2. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät", toteaa Lahti Regionin toimitusjohtaja
  3. Mika Lehto heräsi toukokuun alussa avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  4. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  5. Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  6. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  7. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Vääksyyn
  8. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  9. Tutkijatohtori on myös performanssitaiteilija – Rebekah Rousi on pitänyt 27 tunnin luentomaratoneja elinikäisestä oppimisesta
  10. Eduskunta kannattaa EU:n Green Dealia – Katso eduskuntaryhmien vastaukset
  11. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä eilisestä
  12. Pienet kaupat kasvattavat suosiotaan, ja kulutuskäyttäytymisen muutosta on havaittu Lahdessakin – "Suuren ostoskärryn täyttäminen ei välttämättä enää ole ykkösjuttu"
  13. KymiRingin tapahtumatoiminta alkaa kesällä pienimuotoisesti – "Ensisijaisena tavoitteena on vuokrata rataa ryhmille"
  14. Isoja organisaatioita kipparoidaan läpi koronan viestintä edellä, mutta ajan epävarmuus vaatii pomoiltakin paljon – "Johtajallakin on lupa olla ajoittain hämmentynyt"
  15. Saara Larkion Esalainen: Pois alta, täysi taimikärry tulee sinua kohti, eikä meitä pysäytä kuin lokakuu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.