Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Arkisto

Mummolani Kurikassa

Ajattelin kertoa siitä, millaista on olla pohjalainen, mutta samaan aikaan sieltä evakkoon ajettuna. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni parhaat hetket eteläpohjalaisessa kulttuurissa sukuni keskellä.

Kuten useimmille ikäluokkani ihmisille, mummola on ollut kuin toinen koti. Lapset laitettiin evakkoon isovanhempien vaivaksi heti, kun loma koulusta alkoi. Niin minäkin isoveljeni kanssa matkustin lukemattomat kerrat tuota tuttua reittiä Etelä-Pohjanmaalle. Tuore joulu- tai kevättodistus poltteli taskussa ja ajatukset lensivät jo matkalla Kurikkaan, sukulaisiin ja kavereihin. Oli niin paljon kerrottavaa siitä, mitä kaikkea etelässä, kaupungissa, oli tapahtunut. Maallahan ei tapahdu tunnetusti mitään, joten hurjasti jännitti, mistä tarinan aloittaisi. Silloin saisi taas olla huomion keskipisteenä ja "spräädätä slangilla", jota ei edes kunnolla osannut. Monet kerrat tuli hätäpäissään luotua ihan omaa Remu-slangia, joka vielä tänäkin päivänä elää omaa etymologista historiaansa.

Kun loman jälkeen kotiin palattiin, niin "leviää praatattihin" niin, ettei koulukaverit omaksi tunteneet.

Tärkein asia olivat Kurikan mummo ja paappa ja heidän lempeät, viisaat ja aina niin ystävälliset kasvonsa. Tuttu ja turvallinen halaus, jonka sai jo mummolan portailla reppu selässä, oli merkkinä siitä, että kauan kaivattu loma oli alkanut.

Kengät lensivät porstuan nurkkaan ja mummolan tuoksu lehahti kasvoille. Juoksimme veljen kanssa kilpaa yläkertaan. Voittaja saisi valita hetekan: sen, joka narisee tai toisen, joka narisee vielä enemmän. Sydän pamppailen, makailimme vuoteillamme kattoon tuijottaen ja päästimme ulos intiaanihuudon. Olimme perillä ikiomassa paratiisissamme!

Elämämme seikkailut odottivat meitä ja maailman parhaat mummon lihapullat. Paapan piipun tuoksu ja hänen huimat tarinansa Nuijasodasta ja Jaakko Ilkasta sotilaineen lennättäisivät meidät taas maailman ääriin ja takaisin.

Vanha talo kummittelisi meille turvallisesti tuulessa naristen. Ja tuon pelottavan oven takana sykki ääretön ullakko, missä tekisimme jännittäviä aikamatkoja sukumme historiaan häjyillä Härmän mailla.

Nyt mummolaa ei enää ole. Tai onhan se, mutta sen asukkaat ovat jo nukkuneet pois ja uinuvat kauniilla Kurikan hautuumaalla. Uudet omistajat ovat vallanneet muistojemme kehdon.

Usein unissani liidän läpi tuttujen huoneiden, käytävien ja portaiden. Näen mummoni keittämässä kaasuliedellä aamukaakaota paksut tohvelit jalassa. Haen aamun lehden peltisestä postilaatikosta, jossa on torven kuva, ja vien sen hiljaa paapan työpöydälle. Hän valvoi aina yöt lukien ja nukkui myöhään iltapäivälle. Talossa piti olla hiljaa. Sodat läpikäynyt komppanianpäällikkö. Lattian narinakin sai meidät kaikki pysähtymään kuin rosvot.

Minun mummolani Kurikassa on nyt muisto. Kaikilla ei ole edes sitä. Nykyään monien lasten mummola on palvelutalossa tai vanhainkodissa. Mutta paikalla ei ole niin väliä. Mummola on siellä missä mummo ja paappa odottavat lapsenlapsiaan tarinoineen ja viisaine silmineen. Älkää unohtako heitä sinne. He eivät ole unohtaneet teitä.

Oskari Katajisto

Kirjoittaja on näyttelijä, joka vietti nuoruutensa Lahdessa.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi