Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Arkisto

Messilä suunnittelee satojen vuodepaikkojen lisäystä

Mönkijä kulkee, mutta moottorikelkat joutuvat odottamaan lumia Milään. Kuva: ESS

Messilän matkailukeskus suunnittelee mittavaa investointiohjelmaa. Yrityksen omistajat ovat tehneet asiasta jo keskenään periaatepäätöksen. Alkuvuoden aikana kartoitetaan rahoitusvaihtoehtoja ja yhteistyökumppaneita.

Yrittäjä Yrjö Timonen on toistaiseksi vaitelias yksityiskohdista. Hän kuitenkin myöntää, että hankkeeseen on uppoamassa kaikkiaan kymmeniä miljoonia euroja.

- Kevään aikana selviää kustannusrakenne ja investointijärjestys. Tässä vaiheessa voidaan työlukuna puhua useista sadoista uusista vuodepaikoista, Timonen havainnollistaa.

Messilän on huhuttu suunnittelevan myös kylpylän rakentamista. Timonen ei tässä vaiheessa halua vahvistaa tai kiistää tietoa.

Konkreettisin tieto irtoaa rinnesuunnitelmista: Kelkkamäen ja mökkikylän väliin on tulossa uusi rinne. Raivaustyöt saattavat alkaa jo ensi keväänä.

Myös Lahden Teivaanmäen hotellisuunnitelma etenee kaikessa hiljaisuudessa. Sitä on kaavailtu osaksi usean kaupungin muodostamaa kylpyläketjua.

Kuuden kaupungin alueelliset kehittämisyhtiöt ovat näyttäneet jo vihreää valoa suunnitelmalle. Hankkeen yksityiskohtia saatetaan esitellä ensi vuoden alkupuolella, jos suunnitelmat saadaan riittävän vakavasti otettavalle tasolle.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi