Uusimmat

  1. Tuhansia tonneja polttoöljyä valui jokeen Siperiassa, täystuho uhkaa 10:23
  2. Poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni epäiltynä Outokummun henkirikostutkinnassa – 14 vuotta sitten kadonneen miehen ruumista etsitään yhä Kalaton-lammesta 9:53
  3. Janakkalalainen säätiö lainasi koko varallisuutensa hallituksensa jäsenten yhtiölle – PRH hakee säätiön lakkauttamista 9:53
  4. Tegnell myöntää, että Ruotsissa olisi tarvittu enemmän toimia koronaa vastaan 9:53
  5. AKT:n puheenjohtaja esittää uutta palkansaajien keskusjärjestöä – SAK:n, STTK:n ja Akavan yhdistymistä voisi ehdotuksen mukaan selvittää Lauri Ihalainen 9:34
  6. Näppis: Kannatan ulkomaan matkailua, kotimaan matkailuun ei ole varaa. Tässä maassa ei oikeesti ole mitään nähtävää. 9:30
  7. Vaisalan toimitusjohtaja jää eläkkeelle, tilalle tulee Nokia-taustainen Kai Öistämö 9:18
  8. Lukijalta: Kohtuuttomat palkkiot kapellimestareille 9:15
  9. ESPN: Koripallon NBA-kausi päättyisi viimeistään 12. lokakuuta 9:10
  10. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin 8:46
  11. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso" 8:30
  12. Italia avaa rajansa eurooppalaisille 8:21
  13. Tutkijaryhmä suosittelee maskien käyttöä koronapandemian tukahduttamiseen 8:00
  14. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän Anniina Oksasen konkurssilta 8:00
  15. Lahden seudun ilmaa on hyvä hengittää suurimman osan ajasta, kertoo tuore raportti 7:30

Näytä lisää

Vinkkaa meille!

Osuitko keskelle uutistilannetta tai onko sinulla muu kiinnostava juttuvinkki?

Lähetä vinkki

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Palvelut