Elintason putoaminen tänä vuonna on selvää – "On otettu kolme askelta eteenpäin, ja nyt näyttää siltä, että joudutaan ottamaan yksi askel taaksepäin" 1.6.2022 7:38 | Päivitetty 1.6.2022 15:24
Bruttokansantuote nousi edelleen, mutta kasvuvauhti on hiipumassa 31.5.2022 9:33 | Päivitetty 31.5.2022 10:02
Yritysten luottamus talouteen laski edelleen, kuluttajien luottamuksen lasku pysähtyi – kuluttajien luottamus on ollut nykyistä heikompaa vain koronakriisin alussa huhtikuussa 2020 ja finanssikriisin aikaan vuoden 2008 lopussa 27.5.2022 8:34 | Päivitetty 27.5.2022 13:50
OP-ryhmän ennuste: Suomen talouskasvu jää ensi vuonna alle puoleen tämänvuotisesta – "Tällä erää harvat indikaattorit puoltavat talouden ajautumista taantumaan", pääekonomisti rauhoittelee 23.5.2022 8:21 | Päivitetty 23.5.2022 12:44
Rakennusteollisuus: Rakentaminen kallistuu laskuun ensi vuonna, tänä vuonna vielä kasvua 19.5.2022 6:30 | Päivitetty 19.5.2022 10:53
Pääekonomisti Tiina Heleniuksen näkymät: lainavetoisuus on ongelma, kuluttajaa uhkaavat korkojen nousu ja inflaatio 11.5.2022 17:00
Kuluttajan vuosimenoihin jopa 2 500 euron lisälasku – ekonomisti kertoo kolme ohjetta, joilla päijäthämäläinen pystyy pitämään taloutensa hallinnassa 13.4.2022 7:25 | Päivitetty 17.11.2022 9:35
OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio: Riski Suomen vaipumisesta taantumaan on pieni – "Kotitalouksien asema on vahva" 5.4.2022 5:00
Terhi Säynäjärven Esalainen | Hinnat nousevat nyt huimaa vauhtia ja pian asuntolainojen korotkin ovat uusissa lukemissa 25.3.2022 6:00
Työllisyys koheni edelleen helmikuussa – Ukrainan sodan vaikutukset eivät vielä näy 22.3.2022 8:12 | Päivitetty 22.3.2022 11:53
Suomen Pankki: Talouskasvu Suomessa heikkenee ja hinnat kallistuvat tuntuvasti 11.3.2022 10:13 | Päivitetty 11.3.2022 11:22
Omikron ei ole lisännyt asuntolainojen lyhennysvapaiden kysyntää – "Emme ole samassa tilanteessa kuin keväällä 2020" 7.2.2022 5:00
VM: Vaikka koronaepidemia pahentuu, Suomen talouden yleiskuva pysyy vakaana 20.12.2021 12:20 | Päivitetty 20.12.2021 14:00
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo olevansa huuhkaja, jos hänen pitää olla jokin eläin – "Elvyttävällä rahapolitiikalla on estetty deflaatiovaara" 28.11.2021 8:00
Markkina käy kuumana: ESS pyysi tarjoukset 100 000 euron asuntolainalle – katso marginaalit ja 15 vuoden lainan kokonaiskulut 1.11.2021 6:15 | Päivitetty 1.11.2021 20:46
Suomen Pankissa työskentelevä Jukka Vauhkonen, 52, on kansantajuinen virkamies – "Tehtäväni on pyrkiä estämään finanssikriisit" 25.10.2021 6:00 | Päivitetty 25.10.2021 6:24
Käteisnostot Nosto-automaateista saattavat muuttua maksullisiksi – Osa voi jäädä tekemättä, sanoo Helmi Miettinen 20.10.2021 5:00
Aktia pienensi talouden kasvuennustettaan – "Emme odota yksityiseen kulutukseen valtavaa pyrähdystä" 18.10.2021 8:00
Suomalaisilla on lähes kolme miljardia ulkomailta otettuja kulutusluottoja – korona pysäytti lainamäärän kasvun 18.10.2021 6:00
Yle: Kulutusluottoihin kaavaillaan jälleen lakimuutoksia – väliaikaisten rajoitusten päättyminen voi nostaa korkoja 5.9.2021 11:28
Pääkirjoitus | Veikkauksen tuottojen hupeneminen roikottaa edunsaajia vielä pitkään löysässä hirressä 16.8.2021 6:00
Lahtelainen Vesa Pirttimaa kirjoitti kirjan, jossa punnitaan saaliita ja totuuksia – Innokkaalle harrastajalle kalastus on luovaa toimintaa 1.7.2021 7:00
Suomen Pankki vaatii velkakattoa ja asuntolainojen pituusrajoitusta viipymättä – kotitalouksien velkaantumiseen liittyy Pankin mukaan huolestuttavia piirteitä 4.5.2021 11:04 | Päivitetty 4.5.2021 19:40
LUT-yliopiston tohtoripromootio järjestetään ensimmäistä kertaa Lahdessa 22.4.2021 13:04 | Päivitetty 22.4.2021 14:01
Korona teki merkittävän loven käteisen käyttöön – nyt yleistyy mobiilimaksaminen ja maailmalla kokeillaan jo biometristen tunnisteiden käyttöä 15.3.2021 4:35 | Päivitetty 15.3.2021 9:55
Yön uutiskooste | Professori arvostelee poliisin haalarikameraohjeita, pankit kilpailevat asuntolaina-asiakkaista 14.3.2021 8:00
Otto-automaateista alkaa saada 10 euron seteleitä – rahan riittävyys automaateissa pystytään turvaamaan aiempaa pienemmillä seteleillä 12.3.2021 13:08 | Päivitetty 12.3.2021 13:52
Korona romautti käteisen nostamista jopa 40 prosenttia – pankkiautomaatit uhkaavat vähentyä 9.3.2021 5:00
Kirja-arvio | Erkki Liikanen antaa tuoreessa kirjassaan sapiskaa suomalaisille tiedotusvälineille 23.1.2021 14:15
Jukka Oksaharjun Vierailija-kirjoitus | Maallamme ei edelleenkään ole malttia vaurastua 14.1.2021 13:54
Pääkirjoitus | Jos talouspolitiikka ei pikaisesti käänny kasvua tukevaksi, näännymme velkataakan alle 20.12.2020 6:00
Suomalaisten luottokorttivelka on vähentynyt lähes ennätysalas, silti yhä useampi on taloudellisissa vaikeuksissa – "Ne, jotka ovat oikeasti tiukassa paikassa, eivät pysty maksamaan luottokorttivelkojaan pois" 8.12.2020 5:00
Pääkirjoitus: | Kohu pyörii edelleen Huoltovarmuuskeskuksen ympärillä, vaikka vastuullisia voisi etsiä ylempää 21.11.2020 6:00 | Päivitetty 21.11.2020 9:10
Ympäristöpääkaupunkivuotta luotsaavalle Kestävä Lahti -säätiölle 10–20 yritystukijaa – "Mukana pörssiyhtiöitä ja yrityksiä eri toimialoilta" 16.10.2020 19:14
70-vuotispäiväkin kuluu työn merkeissä – Erkki Liikasen kalenteri on täysi, vaikka koronavuoden kokoukset on pidetty lähinnä etänä Saimaan saaresta 19.9.2020 11:21
Koronapandemia haukkaa lähes kymmenen miljardia euroa maailman jalkapallotuloista 16.9.2020 16:29 | Päivitetty 16.9.2020 22:04
Uutissuomalaisen debatti | Olli Rehn Uutissuomalaisen debatissa: Valtioiden vaihtoehdot koronakriisissä olivat velka tai suurtyöttömyys – nyt on työllisyystoimien aika 22.8.2020 7:00
Uutissuomalaisen debatti | Olli Rehn puolustaa kiisteltyä VM:n virkamiesraporttia työllisyyden nostamiseksi – "Yksi hyvä lähtökohta" 22.8.2020 7:00
Korona notkautti käteisen käyttöä, käteisautomaattien käyttökerrat vähenivät jopa puoleen 2.8.2020 19:50
Koronavirus ei pilaa Green Capital -hanketta tai nosta lahtelaisten veronmaksajien maksuosuutta, sanoo hankejohtaja Milla Bruneau – "En tietenkään ole tehnyt budjettia olemattomien rahojen varaan" 19.4.2020 19:30
Pääkirjoitus | Hallitus avasi yrityksille entistä pidemmän piikin 20.3.2020 19:46 | Päivitetty 20.3.2020 20:39