Ulkomaalaistaustaiset nuoret voivat paljolti ikätovereitaan huonommin, mutta pitävät koulunkäynnistä 16.4.2026 0:05
Markus Pirttijoen kolumni | Leirinuotio, joka ei lämmitä vaan tekee meistä entistä yksinäisempiä 19.10.2025 5:00
Monet pojat kokevat seksuaaliväkivaltaa ensimmäisen kerran alle 10-vuotiaana, kertoo tutkimus 2.10.2025 17:21
Jyväskyläläistutkija leikkaisi lasten ruutuaikaa terävillä saksilla – "Ruutua tuijottaessa kaikki omatoimisuus häviää" 18.4.2025 6:00
Myös entistä useampi tyttö uskoo Jumalaan, selviää rippikoululaisten uskoa käsittelevästä tutkimuksesta – "Voidaan pohtia, onko kristinusko uusi vastakulttuuri" 13.2.2025 12:24
Liiallinen ruutuaika hidastaa esimerkiksi pienen lapsen puhetaidon kehitystä, tutkija huolissaan: "Jo yksivuotiaalle lapselle saatetaan antaa tabletti käteen" 2.1.2025 11:19
Tietyn väristä ruokaa välttelevä lapsi ei ole aina nirso – tällainen on uusi syömishäiriö ARFID 29.12.2024 6:00
Pääkirjoitus | Yksinäisyys korostuu loma-aikana ja onneksi sitä voi torjua monin keinoin 27.12.2024 5:00
Lasten ja nuorten sijaisvanhemmille on jatkuvasti tarvetta – "Kun etsitään perheitä, etsitään myös elämän mittaisia ihmissuhteita" 30.11.2024 6:00
Therian on lastenkulttuuria, jonka varjolla esiteinikin saa leikkiä – Nette Pietarinen, 11, löysi itsestään norjalaisen metsäkissan 19.9.2024 6:00
Nollaan pääni sosiaalisessa mediassa, mutta samalla se täyttää ajatukset ahdistavalla tiedolla – some on kuin rikkaruoho, jota on vaikea kitkeä 29.8.2024 6:00
Pääkirjoitus | Rippikoulun pitää tarjota nuorelle turvallinen paikka henkiseen kasvamiseen 24.7.2024 5:00
Tutkimus: Yli puolet kouluikäisistä on huolissaan omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan 28.5.2024 13:37
Lahden tarkastuslautakunta: "Nykymuotoisesta kasvisruokapäivästä luopumista on syytä harkita" 6.5.2024 16:02 Lahden kaupungintalon työtilojen käyttö on jäänyt odotettua vähemmälle – "Eivät ole olleet kaikkien mieleen" 6.5.2024 12:46
Lahden kaupungintalon työtilojen käyttö on jäänyt odotettua vähemmälle – "Eivät ole olleet kaikkien mieleen" 6.5.2024 12:46
Lahti on käyttänyt kokemusasiantuntijoita jo vuosia – Nuorilta saatu paljon koskettavaa palautetta 26.4.2024 12:07
Nuorten mielenterveystyön johtaja neuvoo, miten aikuisten tulisi avata keskusteluyhteyttä nuoriin 15.4.2024 15:09
Viikon vinkki | Nuorten mielenterveystyön johtaja neuvoo, miten aikuisten tulisi avata keskusteluyhteyttä nuoriin 15.4.2024 16:23
Vakavasti väkivaltaiset lapset tarvitsevat eri ammattialoja yhdistäviä hybridiyksikköjä, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen 4.4.2024 9:58
Professori varoittaa "kaverivanhemmuudesta" – Jos lapsi saa kaikessa periksi, hänestä voi tulla itsekäs ja raivokohtauksiin taipuvainen 24.3.2024 11:00
Saako iloisena suukotella kaikkia, entä voiko vihaisena rikkoa tavaroita? Lahtelainen Jaana Parikka kirjoitti lapsille tunnetaito-oppaan 6.3.2024 12:41
Murhapeli, kavereita, ulkoläksyjä ja paljon ruokaa – talvilomarippileirillä Luomaniemessä ei käy aika pitkäksi 28.2.2024 7:00
Kotitöitä, kaupassakäyntejä ja omien tunteiden piilottelua – kuormittavassa perhetilanteessa lapsi tai nuori voi kantaa ikäänsä nähden suurta vastuuta kotona eikä sitä aina tunnisteta 18.2.2024 11:26
Jari Sinkkonen neuvoo, miten kertoa lapselle sotauutisoinnista: "Sota ei ole pahikset-hyvikset-leikki" 11.12.2023 7:59
Yksivuotiaskin tarvitsee ystävän – lapsen sosiaaliset kontaktit vaikuttavat kavereiden määrään tulevaisuudessa 10.12.2023 16:00
Chiméne Bavardin kolumni | Lahdessa päiväkodista kadonneen pojan tarina herätti monta kysymystä 1.12.2023 6:00
Ruokakauppoja kävelymatkan päähän, ei pikaruokaravintoloita koulujen lähelle, kulkuväylät turvallisiksi – lasten painoon voisi vaikuttaa asiantuntijan mukaan monin tavoin aluesuunnittelulla 6.10.2023 10:56
"Vapettaminen" voi viedä koululaisia kohti nikotiinituotteita – "Tulokset ovat huolestuttavia" 21.9.2023 18:32
Asiantuntija lasten älylaitteiden käytöstä: "Pelkät kiellot ja rajoitukset eivät ole hyväksi" 13.9.2023 6:00
Moni huonosti nukkuva vanhempi yliarvioi lapsen uniongelmia – "Hoidossa pitäisi huomioida myös vanhemman oma unenlaatu" 30.8.2023 6:00
Koulun seksuaalikasvatus on muuttunut moninaisemmaksi – raskaudella ja seksitaudeilla pelottelun sijaan painottuu myönteisyys 13.8.2023 13:19
"Onko unohtunut pari asiaa?" – järvenpääläisaktiivi ripittää vanhemmat nuorten pahoinvoinnista 10.12.2023 9:35 Poliisipäälliköt jalkautuivat Järvenpään keskustaan – "Emme tule päästämään tilannetta Ruotsin tielle" 22.6.2023 7:54
Poliisipäälliköt jalkautuivat Järvenpään keskustaan – "Emme tule päästämään tilannetta Ruotsin tielle" 22.6.2023 7:54
Lukijalta | Kun vanhemmalla on mielenterveysongelmia, lapsi voi joutua vastuunkantajan rooliin – lapset omaishoitajina ovat näkymätön ryhmä 29.5.2023 9:00