Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri

Se Wienin hauskempi oopperatalo

Savonlinnaan heinäkuussa saapuva 120-vuotias Volksoper Wien ei halua leipääntyä kulttuurikaupungin kakkostaloksi, vaan tuottaa esityksiä hengästyttävällä tahdilla.

Wienin legendaarisen valtionoopperan loistosta kolme kilometriä luoteeseen sijaitsee niin ikään historialtaan rikas Volksoper Wien. Vuonna 1898 teatterina perustettu oopperatalo on juuri lopettelemassa 120-vuotisjuhlakauttaan.

– Esitimme sen aikana teoksia, joilla on ollut tärkeä rooli talon historiassa. Julkaisimme myös muistokirjan liittyen 1930–40-luvuilla paenneisiin tai menehtyneisiin Volksoperin juutalaisiin taiteilijoihin, kertoo taiteellinen johtaja Robert Meyer.

– Mutta oikeastaan meillä on koko ajan juhla meneillään!

Lämmin ja energinen Meyer on olemukseltaan mainio johtaja Volksoperille, joka aloitti teatterina, mutta laajensi vuosisadan alussa oopperaan – tuoden muun muassa Salomen ja Toscan Wieniin – sekä operetteihin, jotka jäivät Volksoperin perinteen kantavaksi osaksi.

Teemme lähes kaikki esitykset saksaksi. Robert Meyer

– Kukaan muu ei nyt oikeastaan esitä niitä Wienissä, Meyer kertoo. Myös musikaalit ja baletit ovat vuosikymmenten varrella tulleet täydentämään talon tarjontaa.

Heinäkuussa Volksoper tuo Savonlinnan oopperajuhlille juuri operettiosaamistaan Johann Straussin Lepakon muodossa. Myös vuoden 2015 ensivierailun tuomisina oli operetti, Lehárin Iloinen leski.

– Olimme hyvin tyytyväisiä viime kertaan, Meyer muistelee.

Kollegiaalinen ilmapiiri on hyvin lämmin ja intiimi. Ursula Pfitzner

– Se oli oikea seikkailu. On uskomatonta, että 30 000 asukkaan kaupungissa esitimme kuusi loppuunmyytyä näytöstä lähes kaksinkertaiselle yleisölle kuin mitä omaan taloomme mahtuu. Ja kaikki nauroivat juuri oikeaan aikaan. Mistä nämä ihmiset tulivat? Meyer nauraa.

– Ja pääsimme lisäksi uimaan joka aamu! Mutta suurempi lava ja erikoiset sisäänkäynnit tuovat omat haasteensa. Meidän täytyy tehdä erityisversio vierailua varten, jota yritämme matkia jo täällä, sillä perilläkään ei aikaa harjoituksille ole.

Savonlinnan Lepakon näytöksissä naispääosa Rosalindea esittävällä sopraano Ursula Pfitznerillä on vielä erityisempi suhde Suomeen ja Savonlinnan oopperajuhliin, sillä hän on naimisissa baritoni Tommi Hakalan kanssa.

– Tapasimme totta kai toistemme vastanäyttelijöinä, kertoo Pfitzner.

Hän opiskeli aluksi balettia ja työskenteli näyttämötuotannon puolella, mutta päätyi lopulta laulajan uralle. Volksoperiin hänellä on ollut kiinnitys vuodesta 2003.

– Silloinen taiteellinen johtaja Dominique Mentha kuuli minun laulavan eräässä opintoihini liittyvässä yhteistyössä. Hän kysyi, haluaisinko päästä paikkaajaksi Emmerich Kálmánin Kreivitär Marizaan. Kun solistin este sitten sattui, minulla oli neljä päivää aikaa ottaa koko paketti haltuun, ilman että olin sitä ennen päässyt lainkaan harjoittelemaan muiden kanssa!”

Volksoperin tahti on hengästyttävä: talossa esitetään 15 ensi-iltaa ja yhteensä 35 tuotantoa kaudessa, 300 iltana viikossa. Ainoastaan jouluaattona, pitkänäperjantaina ja kesäloman aikana ei ole esityksiä.

– Kuten nimikin kertoo, olemme kansanooppera. Liput ovat halvempia kuin Wienin valtionoopperassa, ja teemme lähes kaikki esitykset saksaksi. Haluamme palvella yleisöämme ja tehdä myös viihdettä. Ja palvelutehtävä onnistuu, sillä täyttöaste on 80 prosentin luokkaa, Meyer kertoo.

Samasta syystä he jättävät moderneimmat ja kokeellisemmat teokset ja ohjaukset muiden töiksi.

– Tuotamme kuitenkin yhden isomman nykymusiikkiesityksen vuodessa. Ensi kaudella tällaisia ovat Tod Machoverin Schoenberg in Hollywood ja Marius Felix Langen perheooppera Cantervillen kummitus, Meyer sanoo.

Hän on itse taustaltaan näyttelijä ja ohjaaja, ja myös näyttelee noin 50 iltaa vuodessa.

– Minun tarvitsee olla lavalla. En voisi kuvitella olevani vain hallintohenkilö.

Savonlinnaan saapuva Lepakko on talon vuosittaista ohjelmistoa ja orgaanisesti elävä teos. Tämänhetkinen ohjaus on vuodelta 2007.

– Lähes kaikki esittävät sitä jossain vaiheessa, Meyer kertoo.

Myös Pfitznerillä teos on ollut selkäytimessä jo vuosia.

– Koko talon kaarti tietää loistavasti, kuinka teksti ja vitsit toimivat, jolloin me vain ikään kuin pallottelemme juonta keskenämme ja irrottelemme spontaanisti. Kaikki riippuu illan keskinäisestä kemiasta, ja siinä on koko homman hauskuus, Pfitzner hymyilee.

– Ensisijaista on tuntea ja osata musiikki niin hyvin kuin mahdollista, sillä esityksessä täytyy olla kokonaan roolissa; ei saa miettiä omaa lauluaan. Seuraavaksi tärkeintä on henkilöhahmon ja koko tarinan haltuunotto. Pitää tietää myös, mitä hahmo tietää tai ei tiedä ollessaan poissa lavalta, sopraano kuvaa.

Pfitznerille ainutlaatuisinta Volksoperissa on laulaa wieniläistä operettia Wienissä.

– Kollegiaalinen ilmapiiri on hyvin lämmin ja intiimi, ja itsekin näyttelijänä johtaja Meyer ymmärtää näyttelijän tunteet ja huolet.

Myös monenlainen ohjelmisto miellyttää.

– Se rooli, jota kulloinkin teen, on paras ja tärkein, oli se sitten nykyoopperaa, klassikkoja tai musikaalia. Lisäksi haluan haastaa itseäni uudenlaisilla rooleilla ja äänialoilla. Olisi tylsää olla aina diivasopraano! Pfitzner nauraa.

Santeri Kaipiainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi