Antti Rinteen (sd.) taival pääministerinä umpeutui käytännössä maanantaina, jo kaksi päivää ennen kuin eduskunnan oli määrä äänestää hallituksen ja ennen kaikkea Rinteen luottamuksesta niin sanotun postisotkun poikiman välikysymyksen perusteella.
Maton Rinteen alta nykäisi toiseksi suurin hallituspuolue keskusta, jonka eduskuntaryhmä päätyi pitkäksi venähtäneessä kokouksessaan ilmaisemaan vahvan epäluottamuksensa pääministeriä kohtaan, tosin häveliäästi nimeä mainitsematta.
Muut hallituspuolueet olisivat vielä olleet valmiita suomaan Rinteelle tietyin edellytyksin toisen mahdollisuuden sen jälkeen, kun tämä oli selvittänyt postisotkun yhteydessä antamiaan ristiriitaisia lausuntojaan hallituksen johdon kriisipalaverissa sunnuntai-iltana.
Keskustan tuoretta puheenjohtajaa Katri Kulmunia Rinteen selitykset eivät riittäneet vakuuttamaan, vaan hän katsoi parhaaksi viedä asian puolueensa eduskuntaryhmän käsiteltäväksi. Ryhmä totteli keskustan kentältä kantautunutta väkevää palautetta eikä tohtinut ruveta Rinteen takuumieheksi.
Se oli eduskuntaryhmältä kova ratkaisu, jonka Kulmuni heti perään vei keskustan puoluehallituksen siunattavaksi. Sen jälkeen SDP:n vastuulle jäi tehdä tapahtuneesta tarvittavat johtopäätökset.
Tukkimalla Rinteen pääministeritien keskusta pääsi maksattamaan SDP:lle potut pottuina kesän 2003 tapahtumat, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan pääministerin paikalta demareiden menetettyä häneen luottamuksensa niin sanotun Irakgaten tiimellyksessä. Jäätteenmäen arvioitiin tuolloin puhuneen eduskunnalle palturia osuudestaan tapahtumiin.
Rinnettä ei ainakaan vielä ole kukaan todistanut valehtelijaksi, vaikka oppositio on niin väittänyt. Omavaltaisesta esiintymisestä seurannut luottamuspula oli kuitenkin seikka, joka koitui Rinteenkin kompastuskiveksi.
Ratkaisuaan keskusta perusteli myös tarpeellaan pitää hallitus toimintakykyisenä nykyisellä pohjallaan. Siihen, kuten hallituskumppaneihinsa, keskusta vakuutti edelleen olevansa tyytyväinen, eikä ihme, sillä puolue onnistui ujuttamaan hallitusohjelmaan tärkeimmät tavoitteensa murskaavasta vaalitappiostaan huolimatta.
Uutta hallituspohjaa saati uusia vaaleja ei kaipaa yksikään hallituspuolue, koska seurauksena mitä ilmeisimmin olisi perussuomalaisten esiinmarssi ja täydellinen poliittinen suunnanmuutos. Siksi kaikille lienee pienin paha ohittaa nyt puhjennut kriisi vain parilla ministerivaihdoksella ja jatkaa sen jälkeen kuten ennenkin.
