Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Yhtymäkokous meni farssiksi

Hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous joutui yllättäen äänestämään varapuheenjohtajansa valinnasta. Kuva: Vili Uuskallio

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän päätöksentekokoneistoa korjattiin taannoin omistajakuntien liki yksimielisellä päätöksellä, kun vanha yhtymävaltuusto korvattiin yhtymäkokouksella yhtymän ylimpänä luottamuselimenä.

Uudistukseen on kohdistettu suuria odotuksia yhtymän omistajakunnissa, joita on pitkään rasittanut yhtymän talouden­pidon huono ennakoitavuus siitä toistuvasti seuranneine budjettiylityksineen ja lisälaskuineen.

Jatkossa kuntien tahto sitoo yhtymäkokousedustajia tiukemmin kuin aiemmin valtuuston jäseniä. Sooloilulle ei siis pitäisi enää jäädä sijaa. Omistajien otetta vahvistaa myös työvaliokunnan roolin korostuminen kuntien ja eritoten suurimman omistajan Lahden ohjaamana valmisteluelimenä.

Yhtymäkokous piti ensimmäisen kokouksensa maanantaina. Ikävä kyllä se ei ollut vielä mikään menestystarina, sillä meno sai surkuhupaisimmillaan jopa farssin piirteitä.

Uskottavuudelle olisi nyt kysyntää.

Puheenjohtajakseen yhtymäkokous sentään sai valituksi vielä hyvässä järjestyksessä ja yksimielisesti Lahden Hannu Rahkosen (kok.). Kompastuskiveksi osoittautui varapuheenjohtajan valinta. Lahden esitettyä tehtävään Pekka Komua (sd.) ja Hollolan Juha Rehulaa (kesk.) turvauduttiin äänestykseen, joka sekään ei tuonut tulosta. Lopulta Komu tuli valituksi, kun Rehula väistyi suosiolla.

Puolueet olivat vaalien jälkeen sopineet, että varapuheenjohtajan paikka kuuluu demareille. Tähän myös lahtelaiset vetosivat Komua kannattaessaan. Hollolalaiset puolestaan vetosivat siihen, että yhtymäkokouksessa edustajien on sovittu edustavan ensisijaisesti kuntaansa eikä puoluettaan. Siksi Rehula olisi voitu istuttaa SDP:n mandaatille, vaikka onkin keskustalainen.

Molempien perustelut ovat ymmärrettäviä. Kysymys kuitenkin kuuluu, eivätkö Lahti ja Hollola olisi voineet neuvotella ­asiasta etukäteen. Silloin ehkä olisi vältytty kiusalliselta näytelmältä, joka ei ollut kunniaksi yhtymäkokouksen uskottavuudelle.

Uskottavuudelle olisi nyt kysyntää, kun yhtymän palveluja ollaan saneeraamassa kovalla kädellä tasolle, joka vastaa kuntien maksukykyä. Kuten Rehula osuvasti totesi, nyt kinasteltiin koiraveron kokoisesta asiasta tilanteessa, jossa on paljon muitakin murheita. Niistä kokouksessa ei puhuttu juuri mitään.

Epäillä myös sopii, kuinka viisasta Lahdelta oli pitää tiukasti kiinni myös yhtymän varapuheenjohtajan paikasta. Se saattoi vain vahvistaa Lahtea kohtaan tunnettavia ennakkoluuloja hetkellä, jolloin kaikilta omistajakunnilta on ruvettu kuuluvasti edellyttämään ”maakunnallista ajattelua” eikä omien etujen ajamista yhtymän jättimäisten ongelmien selättämiseksi.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi